Yhdessä tekemällä enemmän aikaiseksi

“Great things in business are never done by one person. They’re done by a team of people.”  

                                                                                                                             -Steve Jobs-

Juu, totta se on, ei Stevekään ihan yksinään Applea nostanut maailman huipulle, kyllä sellaiseen toimintaan tarvitaan muutama muukin. Jotta siis yleensä työssään onnistuu, on verkostoiduttava. Tämä koskee työtä kuin työtä, mutta toisia enemmän ja toisia vähemmän. Esimies, tiiminvetäjä, leaderi, miksi sinua sitten kutsutaankaan, niin sinun kohdallasi verkostoituminen on ehdoton edellytys työssä onnistumiselle.

Verkostoitumalla vaikutat luonnollisesti omaan uraasi ja hyvinvointiisi, luot itsellesi mahdollisuuksia kehittää osaamistasi ja työkokemustasi aina eteenpäin.

Mutta harvemmin ajatellaan, että tehokas verkostoitumisesi on hyödyksi tietenkin myös organisaatiolle, jossa työskentelet.

Ajatellaan ihan yksinkertainen esimerkki: sinulle on niin sanotusti nakki napsahtanut ja olet päässyt koulutuksia suunnittelevan työryhmän jäseneksi, onnittelut tästä. Olisi tarkoitus pitää puolen päivän sisäinen koulutus ja saada siihen pari ulkopuolista luennoitsijaa, sillä viimeiset kahdeksan kertaa koulutuspäivässä ovat esiintyneet, esimiehesi, kaveri, jonka kanssa jaat työhuoneesi ja sinä, vuorotellen ja yhtäaikaa, eri aiheista ja samoistakin. Koska sinä olet tehokkaasti verkostoitunut, laitat sähköpostia muihin organisaatioihin tutuillesi ja puolitutuillesi, ja homma on hoidettu. Äärettömän simppeli esimerkki, mutta sinä pidit verkostoosi yhteyttä ja jäit jälleen mieleen, organisaatiosi hyötyi ulkopuolisten mielenkiintoisista luennoista, jotka sisälsivät uutta näkökulmaa ja luennoitsijat saivat uusia kuulijoita sekä tietenkin rahaa. Win-win-win. (Edellinen esimerkki on muuten ihan oikeasta elämästä, hieman karrikoituna)

Ja nyt huomionarvoista on se, että tosiaan kaikki voittivat. Verkostoituminen ja sen hyödyntäminen ei tarkoita toisten hyväksikäyttöä vain omaksi parhaaksi. Siinä on melko äkkiä, huomaamattaan ilman verkostoa, joten älä sille polulle lähde.

Sinulla on oikeasti myös mahdollisuus verkostoitua jatkuvasti, niin käytä sitä hyödyksesi. Missään tilanteessa ei kannata ajatella, että ei täällä ole mitään hyötyä ihmisiä tavata tai kenenkään kanssa jutella. Itselleni on monesti käynyt niin, että olen lähtenyt selvittämään asioita pitkän kaavan mukaan Googlen ja kirjaston avulla, kunnes olen äkkiä tajunnut, että tieto on puhelinsoiton päässä, sillä Herra K., jonka viime viikolla tapasin tyttären harrastuksen vanhempainillassa on tämän alan asiantuntija.

Muista hyödyntää myös some! Välttämättä ei ihmisiä tarvitse aina henkilökohtaisesti tavata. LinkedIn esimerkiksi, on loistava kanava löytää henkilöitä, jotka työskentelevät samanlaisissa tehtävissä, kuin sinä tai samankaltaisissa organisaatioissa, samalla alalla. www.linkedin.com

Facebook-ryhmät toimivat yhtä tehokkaasti, voit tehdä vaikka oman ryhmän. Äläkä unohda Twitteriä, siellä voit julkaista mielipiteesi ja uutisia tai sitten vain pysyä ajan tasalla. Somessa pystyt siis osallistumaan keskusteluihin, tuomaan omia mielipiteitäsi esille ja jakamaan sinulle merkityksellistä tietoa, josta varmasti on hyötyä jollekin toiselle ja luonnollisesti myös saamaan itse sellaista tietoa, mitä voit työssäsi ja vapaa-ajallasi hyödyntää.

Alussa mainitsin, että verkostoituminen lisää myös työhyvinvointia. Jos sinulla on työpaikallasi tiivis tukiverkosto, jossa pystytte yhdessä käsittelemään työpaikan ilot ja surut, se auttaa sinua jaksamaan työssäsi ja löytämään voimavaroja oman työsi kehittämiselle. Lisäksi, jos sinulla on verkosto, jossa saat apua työtehtäviesi hoitamiseen sujuvasti, niin kyllä sillä on suora vaikutus työssä jaksamiselle. Muista aina töissä, että et ole yksin. Isommissa organisaatioissa on muita esimiehiä samassa yksikössä, pienemmissä on muiden yksiköiden samankaltaisissa tehtävissä olevia esimiehiä ja yksinyrittäjiä ajatellen on muitakin yksinyrittäjiä.

Asioita kun pohtii yhdessä, ne saavat useimmiten oikeanlaiset mittasuhteet, yksin pohtiessa varsinkin ongelmilla on tapana kasvaa huomattavan suuriksi. Yllä olevassa kuvassa pohdintaa on todennäköisesti auttanut viinilasillinen tai ehkä kaksikin, ei huono apu aina joskus.

On myös todella helpottavaa huomata, että ongelmat ja haasteet ovat samankaltaisia yksiköstä tai jopa alasta huolimatta. Muistan kun itse suoritin JET-tutkintoa ja ryhmässä olivat kaikki eri alojen edustajia: pankkimaailma, vakuutusyhtiö, kukkakauppaketju, seurakunta jne. Kun kahvitauolla ja lounaalla kävimme läpi omia tehtäviämme ja niissä kokemiamme ongelmia ja onnistumisia, niin oli ilahduttavaa tosiaan huomata, että en ollutkaan yksin. Lisäksi koin, että ulkopuolisen mielipide ja tapa kohdata tuo sama asia saattoi olla täysin erilainen, kuin minun. Nuo uudet näkökulmat auttoivat minua ratkaisujen tekemisessä.

Yhteenvetona siis:

  1. Verkostoidu
  2. Käytä eri kanavia verkostoitumiseen
  3. Pidä huolta tiimistäsi
  4. Rakenna itsellesi tarvittaessa tiimi,  esim yksinyrittäjä, ota yhteyttä muihin saman alan yrittäjiin
  5. Pidä kontaktia verkostoosi, ole aktiivinen

Yhdessä tekemällä onnistuu aina parhaiten!

Tunnista työuupumus

Moni meistä haaveilee lottovoitosta tai isosta Amerikan tädin perinnöstä. Silloin voisi vain olla. Itsekin olen työpaikan kahvipöydässä julistanut, että jos se lottovoitto joskus osuu kohdalle, niin olisi kyllä niin mahtava tunne soittaa töihin ja ilmoittaa “en tule tänään, en huomenna enkä koskaan enää!” Tosin en koskaan lottoa, joten todennäköisyys tälle on melko pieni. Hassua on se, että todellisuudessa työssä käynnillä on meille melkoisen suuri merkitys. Parhaimmillaan työssä on kivoja työkavereita, siellä saa tuoda osaamistaan esille ja toteuttaa itseään, sieltä löytää iloa ja sopivasti haasteita päivittäin. Se voi kuitenkin olla myös liian vaativaa, oman osaamisen ylittävää, jolloin työnteko ahdistaa. Voi olla, että vuorovaikutus työntekijöiden kesken ei toimi ja siitä aiheutuu jatkuvasti ristiriitoja.

Moni kokee myös stressiä työssään. Stressi on mielestäni erittäin mielenkiintoinen aihepiiri, koska sen hallinnoiminen saattaa olla mielettömän haastavaa osin siksi, että siinä on niin eri tasoja. Stressi voi olla hyvää: pientä kiirettä, adrenaliinitasot sopivasti koholla, aistit herkkinä selviytymään tilanteesta ja kun hommasta on selvitty, niin ihan voittajafiilis.

Mutta stressi voi olla myös huonoa: vaativa tilanne jatkuu koko ajan samana, tuntuu, että tilanteesta ei pääse ulos, mutta joutuu jatkuvasti yrittämään, vaikka ei oikein tiedä mitä on tekemässä tai mitä oikeastaan edes pitäisi tehdä. On tunne, että on vangittuna tilanteeseen eikä ole näkyvissä pois pääsyä. Alla kuva stressaantuneesta barbista.  Kuvan ottamisesta on jo vuosia, mutta se naurattaa yhä. Barbi löytyi tyttäreni leikkien jälkeen tyynyn alta sidottuna, olin järkyttynyt, kunnes siskoni kertoi, että heidän kaikkia barbeja oli kohdannut joukkokuolema. Eipä siinä sitten mitään, ihan normaali tyttö siitä kasvoi. Kuva tuli nyt vain tässä yhteydessä mieleen, että tuollainen on kokemus, kun on tunne, että ei ole pois pääsyä.

Tilanteen näin pitkittyessä,  saattaa lisäksi tulla jopa fyysisiä oireita. Pahinta on se, että ei edes tunnisteta oireiden taustalla olevan pitkittynyt stressi ja alkava työuupumus. Omaa kehoaan tulisi opetella kuuntelemaan.

Suomen mielenterveys ry on listannut pitkittyneen, haitallisen stressin oireita, tunnistatko näistä itsessäsi mitään?

  1. kireys, jännittyneisyys ja lyhytpinnaisuus
  2. unihäiriöt
  3. oman terveyden ja harrastusten laiminlyönti
  4. liikunnan väheneminen
  5. lisääntynyt alkoholinkäyttö
  6. mielialamuutokset ja näköalattomuus
  7. motivaation puute

Jo tällainen tilanne jatkuu pitempään, se johtaa työuupumukseen, jonka oireiksi listataan seuraavat:

  1. voimakasasteinen väsymys
  2. kyyniseksi muuttunut asenne työhön
  3. heikentynyt ammatillinen itsetunto.

No niin. Näitä kun itse lueskelin, niin oma tilanteeni oli se, että nuo stressin tunnusmerkit ohitin naureskellen, että sellaista se on, meneepä minulla lujaa ja oon minä aika akka, kun selviän näistäkin haasteista. Olin oppinut, että itseään pitää kehua joka käänteessä, kun ei sitä mahdollisesti muualta kuule.

Sitten kun muistelen viimeisiä kuukausia, niin olin niin väsynyt, etten jaksanut laittaa ruokaa vaan söin kaikkea valmista höhhöä, liikunta oli mielestäni täysin yliarvostettua. Koin työni täysin merkityksettömäksi, oli ihan sama hoidanko sen vai en, koin myös organisaation, jossa työskentelin estävän minua jotenkin tekemästä työtäni. Jokainen työtehtävä tuntui ylitsepääsemättömältä, muistini oli heikentynyt ja koin, että en kykene tehtävään, jossa olin. Näin vain vastoinkäymisiä, pelkkiä esteitä ja liian suuri haasteita eikä minua kiinnostanut yrittää niiden ylittämistä vaan päätin vain istuskella ja odottaa, jospa ne itsekseen häipyisivät. Aivot olivat kuin aavikko, tyhjät.

Nyt täältä etäisyyden päästä, tilanteesta irtautuneena on huvittavaa todeta, että tuossa  tilanteessa mielestäni syy oli vain kaikissa muissa, jopa omassa perheessä. Kyllähän minä tilanteen hallitsin, mutta muut vaativat jotain ihan muuta. Eikä minua kiinnostanut tehdä, niin kuin muut toivoivat, halusin vain olla. En ollenkaan kaivannut minkäänlaista apua, vaikka muistan että sitä minulle kyllä tarjottiin. Olinhan selviäjä.

Sydämestäni toivon, ettet päästä itseäsi samaan tilaan. Minä tein ratkaisuni ja lähdin kokonaan pois, se oli minulle oikea valinta. Päätin tehdä sitä, mitä oikeasti haluan, vaikka tulotasoni tippuikin reippaasti. Mutta se ei välttämättä ole sinulle oikea ratkaisu. Uskon, että olet työssä, jossa oikeasti viihdyt ja jonka koet osaamistasi vastaavaksi. Jos siis et pysty itse saamaan työyhteisössä tilannetta hallintaan, niin hae apua, työterveyshuollosta löydät ammattilaiset, jotka ovat siellä sinua varten. Sano ääneen, että nyt ei mene hyvin. Älä häpeä tunteitasi, äläkä koe epäonnistuneesi, sillä sitä et ole. Itse häpesin sitä, että olin päästänyt oloni niin huonoksi, enkä ollut sanonut mitään. Sekin oli turhaa, siinäkin tilanteessa olisi vielä voinut sanoa, mutta minä nyt olin hiljaa, älä sinä ole.

Jokaisella on omat voimavaransa ja niistä tulee pitää huolta. Löydä tasapaino työn ja vapaa-ajan välillä ja arvosta sitä vapaa-aikaa hitusen enemmän, näin nautit sitten työstäkin enemmän.

 

Tunnista ajoissa stressi ja uupuminen. Työeläkeyhtiö Warma ja Suomen mielenterveysseura

Työuupumus, Burn Out, www.mehilainen.fi

Pomo, joka karkasi ikkunasta

“Hei äiti! Multa kysyttiin, mitä sä teet työksesi. Mä sanoin, et sä oot pomojen pomo, oliks se oikein?”

No vähänkö kuulosti hyvältä, siis tosi hyvältä. Tytärkin oli ymmärtänyt, että missä asemassa tässä oikein ollaan. Olin ylpeä itsestäni, olin päässyt siihen, mihin olin tavoitellut. Pomojen pomo oli titteli, jota hiljaa mielessäni hellittelin samalla, kun istuin taas kerran kokouksessa, jonka agendasta tai tarkoituksesta minulla, ja tuskin kellään muullakaan, oli juurikaan käsitystä. Jokin kokonaistilanteessa, ei siis vain siinä kokouksessa, hitusen kuitenkin hiersi persvakoa, en vain oikein tiennyt mikä. Työnsin sitä häirikköä pois ajatuksistani, sillä minullahan oli kaikki enemmän kuin mainiosti. Tämä oli usein käyttämäni keino, sillä yleensähän kaikki korjaantuu, kun sitä ei vaan ajattele, antaa sen tavallaan hoitaa itse itsensä pois, eikö?

Eräänä päivänä, menin poikkeuksellisesti mieheni kyydissä töihin. Sinä aamuna autossa oli aikaa vain istua, ei tarvinnut keskittyä liikenteeseen, vaan pystyi kiinnittämään huomiota asioihin ympärillä ja ihastella, mitä kaikkea siinä työmatkan varrella olikaan. Oli aikaa olla vain hiljaa ja mietiskellä ja sitten se yhtäkkiä iski, vahvana ja äänekkäänä, tunne, että en halunnutkaan mennä työpaikalle. En tuntenut oloani siellä enää mukavaksi, ymmärsin, että minua ahdisti niissä kaikissa kokouksissa istuminen, joissa kuukaudesta toiseen jauhettiin samaa asiaa, mutta ei menty eteenpäin. Minua ahdisti, että työpöydälläni oli kauhea määrä keskeneräisiä töitä, joita en jaksanut enää miettiä, odotin niidenkin hoituvan itsestään. Minua ahdisti, että olin ajautunut tilanteeseen, jossa työ meni kaiken edelle. Minua ahdisti, että en osannut sanoa EI. Minua ahdisti, että käytin työtäni ja kiirettä siellä tekosyynä harrastusten pois jättämiselle. Minua ahdisti, että en tuntenut olevani enää oma itseni. Minua ahdisti, että en enää kokenut tekeväni kyseistä työtä hyvin ja se soti periaatteitani vastaan. Lyhyesti siis voisi sanoa, että minua ahdisti.

Olen myös näiden vuosien varrella oppinut tuntemaan itseäni, joten tiesin, että en saa tilannetta enää korjattua, en löytäisi siihen enää motivaatiota. Tein siis oman ratkaisuni.

Lähdin pois.

Päivääkään en ole lähtemistä katunut, siitä ei ole kyse, yhä tuntuu, että työ ei varsinaisesti ollut minua varten. Mutta hiukan kismittää se, että yritin niin kovin pärjätä vain itsekseni enkä kokeillut mitään keinoja korjatakseni tilannetta enkä siis tiedä, olisiko tilanne toinen.

Olen nyt pohdiskellut tilannetta muutaman kuukauden ja päätin jälkiviisastella. Olisinko siis jotenkin voinut estää kyseisen tilanteen? Mikä ajoi minut uupumukseen ja mitä keinoja minulla olisi ollut käytettävissä, mutta en niitä etsinyt tai nähnyt ja miksi en? Minulla heräsi toive: Olisiko mahdollista, että kirjoittamalla kokemuksistani, voisin auttaa toista samassa tilanteessa olevaa esimiestä ja nyt jatkossa myös itseäni yrittäjänä välttämään äkillisen tarpeen karata ikkunasta.