Päähänpistosta muutoksen toteutukseen

Haluaisin pitää majataloa Korfulla. Mielikuvassani aurinko paistaa aina, joten voin hakea aamupalatarvikkeet lähitorilta, jonne pyöräilen halki viheriäiden laaksojen vilkuttaen viinitilallisille. Asiakkaat majatalossani ovat ystävällisiä, osa jo useamman kerran käyneitä, nauramme iloisesti erään herran puujalkavitseille samalla kun selvitän lentokenttäkuljetusta Kistofosoksen kanssa. Olen itse leiponut croissantit ja jauhanut kahvin, olen niin onnellinen.

Jos tuo ei jotenkin sitten satu luonnistumaan, niin varasuunnitelmana on, että minulla on kahvila, ihan täällä Suomessa. Pieni, maksimissaan istumapaikat viidelletoista, hieman rustiikkisesti sisustettu. Teen itse kaikki tarjottavat tuotteet, jotka ovat gluteenittomia, maidottomia, munattomia, suolattomia, sipulittomia, basilikattomia ja merenelävättömiä, mutta ei vegaanisia, ne ovat liian vaikeita tehdä. Ja jauhan itse sen kahvin. En ole muuten koskaan kyllä jauhanut kahvia, mutta jotenkin se kuulostaa niin ylelliseltä ja on varmasti todella paljon tavallista kahvia parempaa, varmasti.

Haaveita vain, mutta kova tarve olisi keksiä, mitä tehdä isona. Ajatuksena on, että tekeminen olisi sen verran tuottavaa, että voisi sanoa pysyvänsä elossa sen avulla, mutta myös kivaa ja rentoa. Harmillista, mutta yllä kuvattujen haaveiden yhteinen tekijä on se, että loppujen lopuksi ne eivät todennäköisesti ole mitään näistä. 

Minkälaisen muutoksen voisi oikeasti tehdä?

Mitä muuta työtä, kauttaviiva tekemistä sitä sitten voisi keksiä? Jotain muuta, kuin nyt…

Ehdotatte tietenkin sitä ilmeistä eli että tekisin sitä, mitä nytkin, mutta se ei olisi kovin jännittävää.

Tätä pohdittuamme, päätimmekin mieheni kanssa muuttaa viideksi kuukaudeksi Pohjois-Karjalaan. Moni miettii miksi, vastaus on, että siksi, eli ihan oli päähänpisto, joka vaan jostain vähemmän ymmärrettävästä syystä päätyi toteutettavaksi.

Asumme siis talven itärajalla, Kiteen kaupungissa, pienessä mökissä ja ehkäpä siellä sitten harjoittelen sitä kahvin jauhamista.

Kaikkia kiinnostaa kovasti, mitä muuta me siellä teemme, sillä kahvilan perustaminen keskelle metsää olisi jo hulluutta. Älkää huolehtiko, meille kaikki on selkeää. Mieheni on sapattivapaalla ja hän on suunnitellut samoilevansa metsissä ja tukkeja kantamalla hankkivansa kauan kaipaamansa lihakset. Täysin selvää ei ole minulle ja epäilen onko hänellekään, mihin hän niitä tukkeja kantaa, mutta se ei nyt ole tässä oleellista. Minä olen ilmoittautunut keikkalaiseksi terveyskeskuksiin ja se tulee olemaan upea opintomatka eri työyhteisöön, odotan todella innolla. Tässä päähänpistossa ei ole mitään tuottavaa, mutta kivaa ja osittain myös rentoa se tulee varmasti olemaan. Kaikkeahan ei voi saada.

Tämä blogi muuttuu siis vähän henkilökohtaisemmaksi kun jaan teille tarinaa siitä, mitä tapahtuu, kun hyppää tyhjään. Kantaako jokin vai kuuluuko vain mäjähdys. 

Toivottavasti sinä saat jutuistani hyvät perustelut jatkaa nykyisessä työssäsi tai sitten uskallusta kokeilla jotain haaveilemaasi muutosta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *