Muutoksen halinta

Ei, otsikossa ei ole kirjoitusvirhettä.

Minä olen sitä ärsyttävää ihmislajia, jonka mielestä asiat voi aina tehdä paremmin ja jopa eri tavalla. En pidä rutiineista suuressa määrin, kyllästyn. Esimerkiksi en kykene ymmärtämään kotielämässä sitä, että viikkosiivous pitää tehdä aina lauantaina aamupäivällä, miksei sitä tehdä silloin kun on sotkuista, ihan villisti vaikka torstaina? Tai töissä, miksi työtehtävä, johon kuuluu vaikka excel-taulukoiden täyttämistä, pitää tehdä tietyssä huoneessa, tietyn pöydän ääressä? Tai miksi terveyden edistämistä pitää veivata niiden samojen satujen tai esitysten avulla, jotka lasten vanhemmatkin ovat nähneet ja kuulleet? Siitä muuten muistankin tapauksen, kun itse kysyin, taisi olla vuonna 2002, että saanko tehdä uuden esityksen äitiysneuvolan tilaisuuteen, kun mielestäni diasarja vuodelta -81 oli jo vähän vanhentunut. Sain luvan. Työskentelin tuolloin uudistusmielisessä yksikössä, jossa ei pelätty muutosta, tosin se herätti kyllä vähän kummastusta.

Muutos voi tuntua myös kamalalta ja onhan niitä oikeasti kamalia muutoksia, mutta keskityn tässä nyt ihan normaaleihin toimintatapojen vaihteluihin.

Onhan se mukavampaa, kun tietää joka hetki, mitä tekee ja mitä tapahtuu. Rutiinit ja muuttumaton työympäristö tuovat turvaa. Jos jotain lähdetään tekemään eri tavalla, nousee heti pelko, että ehkä minua ei enää tarvitakaan. Ja sehän voi olla totta, kaikkiin työtehtäviin ei tarvita enää henkilökuntaa.

Siihen liittyvän pelon ja epävarmuuden minä ymmärrän. Mutta sitten, kun hermostutaan kahvinkeittimen paikan vaihdosta tai kun henkilökunnan pitää jatkossa istua taukonsa siihen suunnitellussa tilassa eikä arkistohuoneessa tai että joku siirsi jouluvaloja, niin ymmärrykseni ei riitä alkuunkaan. Edellä mainitut tapaukset eivät ole fiktiota.  

Kaikki tietävät, että muutos on tarpeellinen. Jos emme jatkuvasti kehittäisi, kokeilisi ja muuttaisi, niin veistelisimme vieläkin keihäänkärkiä iltanuotiolla. Uskon, että monien esi-isiemmekin mielestä asiat olivat hyvin juuri niin kuin olivat, aivan kuten monien mielestä nyt on kaikki ihan hyvin, enää ei tarvitse mitään muuttaa. Mutta niin vain siellä kivikaudellakin oli joku hyypiö, joka halusi tehdä asioita eri tavoin.

No nyt sitten, miten esimiehenä kannattaa toimia, kun muutosta viedään eteenpäin. Siihenkin on vaikka minkälaisia opuksia ja kursseja, mutta fakta on se, että et hitossakaan koskaan tiedä, miten se missäkin kohtaa tehdään. Olen pitänyt muutospalavereita useita. Karkeasti voin sanoa, että niiden anti jakaantuu seuraavanlaisesti:

  • Uudistuksen vastaanotto nro 1: “ Ei taas, ei tuu mitään”
  • Uudistuksen vastaanotto nro 2 “Aha, ok”
  • Uudistuksen vastaanotto nro 3 “Selvä, mistä aloitetaan?”

Riippuu siis täysin persoonallisuuksista, miten ideat niellään ja esimiehenä tämä on osattava ottaa etukäteen huomioon. Eli tunne henkilöstösi!

Sanotaan, että jakamalla tehtäviä saadaan henkilökunta mukaan, mutta aina se ei toimi, koska kaikki eivät halua vastuuta uusien toimintojen suunnittelusta. Käskyttämällä homma menee ihan penkin alle, sitä ei kannata edes ajatella, unohda samantien. Vaaditaan yksinkertaisesti aikaa, perusteluja, selvityksiä, yhdessä kokeiluja, vakuutteluja, keskusteluja ja sitä, että tunnet henkilöstösi. Taisin sen jo sanoa, mutta sitä ei voi korostaa liikaa. Tiedä persoonat, tunne vahvuudet ja heikkoudet, vain siten pääset eteenpäin.

Sitten mikä on yksi tärkeimmistä muistettavista asioista, kun pusket läpi vanhojen toimintojen. Muutoksessa tarvitaan aina niitä ärsyttäviä yrmäkkeitä, jotka seisovat kyynärvarret ristissä ja lausuvat niitä kuolemattomia lauseita kuten “Tota on jo kokeiltu, ei se silloinkaan onnistunut!”, “En suostu, en halua!” “Taas tätä, ihan vaan muutoksen vuoksi tehdään, ei mitään järkeä.” Voit olla helpottunut siitä tiedosta, että näitä henkilöitä sinun ei koskaan tarvitse etsiä, ne löytävät kyllä paikkansa pitämäsi tilaisuuden takarivistä, josta saa mielipiteet huudettua kaikkien kuultaviksi. Mutta he ovat tärkeitä, sillä vain muutoksen ilosta ei mitään kannatakaan tehdä. Minä teen sitä kyllä kotona. Saatan punnertaa sohvaa eri puolille huoneistoa vain todetakseni, että se oli parhaalla paikalla siellä, missä alunperin. Aikaa ja voimaa on mennyt ihan hukkaan, mutta ei se siellä kotona haittaa. Työssä kuitenkin muutokset tulee suunnitella hyvin ilman, että resursseja käytetään turhaan. Ja juuri nämä vastustajat saavat dialogia aikaiseksi ja löytämään perusteluja tarvittavalle muutokselle.

Koska se muutos on välttämätön ja esimiehenä saat niitä viedä eteenpäin ehkä useammin kuin toivotkaan, niin opettele sinä halaamaan sitä. Älä sinä missään nimessä ole se vastustava yrmäke, silloin henkilöstö on täysin hukassa. Halaa muutosta, konkretisoi tavoitteet ja lähde pohjantähteä kohti, niin porukka tulee kyllä perässä, koska kun katsoo sinua, niin näyttää siltä, että nyt tehdään hyvää juttua.

Nämä ohjeeni koskevat sitten sellaisia isompia muutoksia. Jos katsot, että kahvinkeitin on väärässä paikassa aiheuttaen turvallisuusriskiä, niin ota se kainaloon ja siirrä. Siitä ei tarvitse neuvotella ja palaveerata, se on ajan hukkaa.

Hyvää lukemista:

http://www.esimiehenopasmuutokseen.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *