Lähijohtaja, koko firman paskakaivo

Tuntuuko sinusta tältä?

Eräs lähijohtajasijainen sanoi minulle kerran: “juu, kyllä minä tämän määräaikaisen homman hoidan, mutta vakituiseksi en rupea, ei ole kiinnostusta olla koko firman paskakaivo.”

Hänellä oli lähijohtajan työstä muodostunut sellainen kuva, että siinä ei voi miellyttää ketään. Ylhäältä tuli vaatimuksia, joita tiimiläiset eivät nielleet ihan yhtenä palana ja kun uuden asian jalkauttaminen vei aikaa niin ylhäältä tuli heti noottia. Lisäksi ei voi kuulemma enää olla normaalisti työkavereiden kanssa. Aivot vaan sulaa.

No ei se mielikuva ihan tuulesta temmattu tainnut olla. Minulla itsellänikin oli usein olo, että uusia tavoitteita ja toimintamalleja toiminnan kehittämiseen tuli sellaisella vauhdilla, että en ollut edes itse ehtinyt edellistä sisäistämään, niin jo olisi pitänyt saada muutosta siihen aikaiseksi.

Ihan näin ylimääräisenä sivukommenttina: Käytän tekstissä sanaa lähijohtaja, opin sen kirjallisuudesta. Ennen puhuttiin lähiesimiehistä ja johtajista, pikkupomo-isopomo, näillä termeillä hienovaraisesti tehtiin selväksi, missä asemassa kukin organisaation hierarkiassa oli. Nykyään onneksi on menty siihen suuntaan, että titteleillä ei tarvitse tuoda itseään esille, vaan kaikki yhdessä hoidetaan toimintaa. Tähän perustuen jokainen, joka on esimiestyössä on johtaja, koko klaani johtaa toimintaa, johtajilla on vain erilaisia tehtäviä.

No takaisin aiheeseen. Lähijohtajalle on todella haastavaa toimia kahden kentän välillä, työ on melko yksinäistä ja siinä asemassa pätee mitä parhaiten vanha viidakon sanonta: kun toiselle kumarrat niin toiselle pyllistät. En sitten tiedä, miten ylös sitä pitää mennä, että tuosta tilanteesta pääsisi, en ole nähnyt sellaista pestiä, ei edes Amerikan presidentillä. Kaikkia ei voi mitenkään miellyttää, mutta lähijohtajan työssä ikävämpi puoli on se, että tiimiläiset ovat samalla myös lähimpiä työkavereita ja siinä ryhmässä kriisien syntyminen on ikävää.

Lähijohtajan työssä yhtenä haasteena on se, että siinä joutuu taiteilemaan eri ryhmien välillä, ryhmien toiminta ja myös arvot ja asenteet eroavat toisistaan ja sitten on vielä omiakin sellaisia jotain ajatuksia, kunhan vaan kerkeää ajattelemaan.

Mikään loistava vuorovaikuttaja ei suinkaan tarvitse olla, mutta pitää ymmärtää asetetut tavoitteet ja suuntaviivat ja johtaa sitten tiimiä oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti eteenpäin. Tämä saattaa olla erittäin vaikeaa näyttää ulkopuolelle, että toimii näin. Itse olin ainakin kerran jos toisenkin tilanteessa, jossa minun kerrottiin kohtelevan työntekijöitä epätasa-arvoisesti. Nämä olivat tilanteita, joissa

  1. en voinut kertoa muille syytä henkilön erityyliseen työtehtävään, koska minulla oli salassapitovelvollisuus, kyseessä saattoi olla mm. terveydelliset syyt
  2. työntekijä oli täysin kykenemätön suorittamaan tiettyjä tehtäviä, joita hän itse oli kovin halukas tekemään, mutta en niitä tehtäviä voinut hänelle ohjata
  3. annoin henkilölle palautetta, joka koski hänen toimintaansa, mutta hän olisi toivonut, että olisin kohdistanut palautteen koko tiimiin

No oli niitä varmaan muitakin, mutta nuo jääneet parhaiten mieleeni. Tässä en sitten mitenkään väitä, että olisin täydellisesti nämä tilanteet osannut hoitaa, mutta yritän sanoa sitä, että vaikka kuinka yrittää toimia oikein, se tosiaan saattaa silti näyttää toisenlaiselta.

Epäreilua työssä on, että se lähijohtajan työ ei ole kovinkaan näkyvää. Usein kuulee arvostelua, että mitä sekin siellä toimistossa tuhtaa. Siltähän se kyllä oikeasti näyttää, kun oikea hoitaja kiireessä yrittää pitää potilaista huolta ja suorittaa aliresursseilla käytännön hoitotyötä, niin voiko olla mitään ärsyttävämpää kuin yksi hoitaja, joka istuu tietokoneen ääressä koko päivän pyörittämässä papereita. Ei nähdä sitä, että siellä toimistossa yritetään kuumeisesti saada lisää resursseja hoitotyöhön ja lisäksi löytää aikaa ja mahdollisuuksia kaikkien uusien ylemmän johdon vaatimien projektiryhmien perustamisille ja kehittämiskokouksille.

Näin kun katselen täältä sivusta tänä päivänä, niin voin jo ääneen todeta, että puolet niistä vaadittavista työryhmistä ja kehittämisiltapäivistä olisi voinut jättää järjestämättä, sillä ne veivät enemmän kuin toivat, mutta eipä sitä siinä tilanteessa tietenkään tiennyt.

Mikä ihme ihmisiä tähän lähijohtajan tai minkään muunkaanlaisen johtajan tehtävään oikein sitten vetää?

  1. Mahdollisuus osallistua toiminnan kehittämiseen
  2. Monipuolinen työnkuva
  3. Suurempi verkosto ympärillä
  4. Vaikutusmahdollisuus
  5. Sosiaalisuus

On lähijohtajan tehtävässä siis paljon hyvääkin, kaikki listalla olevat löytyvät, siis jos tehtävään on halunnut. Minä itse ajauduin. Toivoin työhöni kaikkia noita yllä olevia kohtia, mutta ei sellaisia tehtäviä viisitoista vuotta sitten ollut tarjolla, ihan hölmöä, että joku terveydenhuollon ammattilainen olisi vain kehittämistehtäviä hoidellut, ennenkuulumatonta kerrassaan, lisämausteena tuli aina työnjohdolliset tehtävät ja toisella kädellä piti osallistua hoitotyöhön. Niinpä sitten menin mukana, jotta sain myös toivomaani haastetta ja asetin tavoitteeni tuohon tehtävään. Viime vuosina tilanne on kuitenkin muuttunut reippaanlaisesti ja on huomattu, että terveydenhuollonkin tulee vastata asiakkaiden kysyntään ja tarpeisiin, joten uusia työtehtäviä syntyy jatkuvasti.

Ehdotan, että pysäytät itsesi kerran oikein kunnolla, älä anna minkään häiritä ja mieti perusteellisesti, mihin haluat urallasi tähdätä.

Jos haluat olla lähijohtaja, keskity sen työn kehittämiseen ja omien vahvuuksiesi löytämiseen ja niiden hyödyntämiseen ja psyykkaa itsesi kestämään niitä tilanteita, että aina ei voi onnistua. Ole oma itsesi ja pidä kiinni arvoistasi ja ajatuksistasi. Jos taas haluat enemmän asiantuntijatehtäviä, lähde rohkeasti sille polulle, niitä alkaa olla jo auki siellä sun täällä. Se että lähijohtajan tehtävässä on henkilö, joka siihen ei välttämättä ole halunnut ja tuntee olonsa ahdistuneeksi, aiheuttaa työuupumusta ja pahimmassa tilanteessa masennusta. Henkilön asenne omaan työhönsä heijastuu väistämättä myös tiimiin, joka hänen tulisi innostaa, motivoida ja kannustaa eteenpäin. Jos johtaja istuu suljetun oven takana ja odottaa vain työpäivän loppumista ja toivoo selviävänsä päivä kerrallaan, voipi olla, ettei sitä tiimiäkään ihan kauheasti kiinnosta, porukka vaan hakee palkkansa tulemalla ovesta sisään sovittuina kellonaikoina.

Kannattaa lukea:

Reikko, Salonen & Uusitalo. Puun ja kuoren välissä. Lähijohtajuus sosiaali- ja terveysalalla. 2010, Turun AMK tutkimuksia.

Ahlroth, Havunen. Pomo puun ja kuoren välissä. 2015

P.S. Aika yksipuolisesti tuota lähijohtajan työtilannetta kuvataan, puun ja kuoren välistä se pomo löytyy monesta jukaisusta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *