Tunnista työuupumus

Moni meistä haaveilee lottovoitosta tai isosta Amerikan tädin perinnöstä. Silloin voisi vain olla. Itsekin olen työpaikan kahvipöydässä julistanut, että jos se lottovoitto joskus osuu kohdalle, niin olisi kyllä niin mahtava tunne soittaa töihin ja ilmoittaa “en tule tänään, en huomenna enkä koskaan enää!” Tosin en koskaan lottoa, joten todennäköisyys tälle on melko pieni. Hassua on se, että todellisuudessa työssä käynnillä on meille melkoisen suuri merkitys. Parhaimmillaan työssä on kivoja työkavereita, siellä saa tuoda osaamistaan esille ja toteuttaa itseään, sieltä löytää iloa ja sopivasti haasteita päivittäin. Se voi kuitenkin olla myös liian vaativaa, oman osaamisen ylittävää, jolloin työnteko ahdistaa. Voi olla, että vuorovaikutus työntekijöiden kesken ei toimi ja siitä aiheutuu jatkuvasti ristiriitoja.

Moni kokee myös stressiä työssään. Stressi on mielestäni erittäin mielenkiintoinen aihepiiri, koska sen hallinnoiminen saattaa olla mielettömän haastavaa osin siksi, että siinä on niin eri tasoja. Stressi voi olla hyvää: pientä kiirettä, adrenaliinitasot sopivasti koholla, aistit herkkinä selviytymään tilanteesta ja kun hommasta on selvitty, niin ihan voittajafiilis.

Mutta stressi voi olla myös huonoa: vaativa tilanne jatkuu koko ajan samana, tuntuu, että tilanteesta ei pääse ulos, mutta joutuu jatkuvasti yrittämään, vaikka ei oikein tiedä mitä on tekemässä tai mitä oikeastaan edes pitäisi tehdä. On tunne, että on vangittuna tilanteeseen eikä ole näkyvissä pois pääsyä. Alla kuva stressaantuneesta barbista.  Kuvan ottamisesta on jo vuosia, mutta se naurattaa yhä. Barbi löytyi tyttäreni leikkien jälkeen tyynyn alta sidottuna, olin järkyttynyt, kunnes siskoni kertoi, että heidän kaikkia barbeja oli kohdannut joukkokuolema. Eipä siinä sitten mitään, ihan normaali tyttö siitä kasvoi. Kuva tuli nyt vain tässä yhteydessä mieleen, että tuollainen on kokemus, kun on tunne, että ei ole pois pääsyä.

Tilanteen näin pitkittyessä,  saattaa lisäksi tulla jopa fyysisiä oireita. Pahinta on se, että ei edes tunnisteta oireiden taustalla olevan pitkittynyt stressi ja alkava työuupumus. Omaa kehoaan tulisi opetella kuuntelemaan.

Suomen mielenterveys ry on listannut pitkittyneen, haitallisen stressin oireita, tunnistatko näistä itsessäsi mitään?

  1. kireys, jännittyneisyys ja lyhytpinnaisuus
  2. unihäiriöt
  3. oman terveyden ja harrastusten laiminlyönti
  4. liikunnan väheneminen
  5. lisääntynyt alkoholinkäyttö
  6. mielialamuutokset ja näköalattomuus
  7. motivaation puute

Jo tällainen tilanne jatkuu pitempään, se johtaa työuupumukseen, jonka oireiksi listataan seuraavat:

  1. voimakasasteinen väsymys
  2. kyyniseksi muuttunut asenne työhön
  3. heikentynyt ammatillinen itsetunto.

No niin. Näitä kun itse lueskelin, niin oma tilanteeni oli se, että nuo stressin tunnusmerkit ohitin naureskellen, että sellaista se on, meneepä minulla lujaa ja oon minä aika akka, kun selviän näistäkin haasteista. Olin oppinut, että itseään pitää kehua joka käänteessä, kun ei sitä mahdollisesti muualta kuule.

Sitten kun muistelen viimeisiä kuukausia, niin olin niin väsynyt, etten jaksanut laittaa ruokaa vaan söin kaikkea valmista höhhöä, liikunta oli mielestäni täysin yliarvostettua. Koin työni täysin merkityksettömäksi, oli ihan sama hoidanko sen vai en, koin myös organisaation, jossa työskentelin estävän minua jotenkin tekemästä työtäni. Jokainen työtehtävä tuntui ylitsepääsemättömältä, muistini oli heikentynyt ja koin, että en kykene tehtävään, jossa olin. Näin vain vastoinkäymisiä, pelkkiä esteitä ja liian suuri haasteita eikä minua kiinnostanut yrittää niiden ylittämistä vaan päätin vain istuskella ja odottaa, jospa ne itsekseen häipyisivät. Aivot olivat kuin aavikko, tyhjät.

Nyt täältä etäisyyden päästä, tilanteesta irtautuneena on huvittavaa todeta, että tuossa  tilanteessa mielestäni syy oli vain kaikissa muissa, jopa omassa perheessä. Kyllähän minä tilanteen hallitsin, mutta muut vaativat jotain ihan muuta. Eikä minua kiinnostanut tehdä, niin kuin muut toivoivat, halusin vain olla. En ollenkaan kaivannut minkäänlaista apua, vaikka muistan että sitä minulle kyllä tarjottiin. Olinhan selviäjä.

Sydämestäni toivon, ettet päästä itseäsi samaan tilaan. Minä tein ratkaisuni ja lähdin kokonaan pois, se oli minulle oikea valinta. Päätin tehdä sitä, mitä oikeasti haluan, vaikka tulotasoni tippuikin reippaasti. Mutta se ei välttämättä ole sinulle oikea ratkaisu. Uskon, että olet työssä, jossa oikeasti viihdyt ja jonka koet osaamistasi vastaavaksi. Jos siis et pysty itse saamaan työyhteisössä tilannetta hallintaan, niin hae apua, työterveyshuollosta löydät ammattilaiset, jotka ovat siellä sinua varten. Sano ääneen, että nyt ei mene hyvin. Älä häpeä tunteitasi, äläkä koe epäonnistuneesi, sillä sitä et ole. Itse häpesin sitä, että olin päästänyt oloni niin huonoksi, enkä ollut sanonut mitään. Sekin oli turhaa, siinäkin tilanteessa olisi vielä voinut sanoa, mutta minä nyt olin hiljaa, älä sinä ole.

Jokaisella on omat voimavaransa ja niistä tulee pitää huolta. Löydä tasapaino työn ja vapaa-ajan välillä ja arvosta sitä vapaa-aikaa hitusen enemmän, näin nautit sitten työstäkin enemmän.

 

Tunnista ajoissa stressi ja uupuminen. Työeläkeyhtiö Warma ja Suomen mielenterveysseura

Työuupumus, Burn Out, www.mehilainen.fi