Töitä hakemassa

Tilanteeni oli siis äkillisesti se, että olin luvannut miehelleni jättää kaikki nykyiset työni (tai siis ei niitä ole kuin kolme tai neljä; sama ala, eri paikat ja tehtävät) ja lähteä 600 kilometrin päähän kaupunkiin, jossa tunnen kolme ihmistä. Ajatukseni oli, että kyllä tekevä töitä saa ja yhä olen sitä mieltä, mutta ei siellä pihamaalla taida kuitenkaan työnantajia olla jonoksi asti minua odottelemassa. Niinpä oli pakko aloittaa ihan oikea, aktiivinen työnhaku.

Jostakin näkökulmasta katsottuna, voisi ajatella, että olin ottanut urallani hiukan takapakkia ja minua jännitti kovin se, että keskustelu työhaastattelussa kääntyy seuraavanlaiseksi:

“Niin tuota, sinä olet siis palannut ihan perustyöhön, ymmärsinkö oikein?”

“Kyllä.”

“Et siis enää ole esimiehenä?”

“En.”

“Teet siis ihan suuhygienistinä hommia, ihan perushommia?”

“Kyllä.”

“Haluaisitko tehdä esimiehen tehtäviä?”

“En.”

“Ööö…joo…no..me täältä soitellaan, jos tarvitaan…”

Kuvittelin vahvasti, että se ei ole niin hienoa ja kannustettavaa, kun palaa takaisin lähtöruutuun. Kukaan kun ei koskaan kyseenalaista eteenpäin punnertamista ja aina vain vaativampien tehtävien hamuamista, se on upeaa ja ihailtavaa ahkeruutta.

Jos taas menee takapakkia jaksaakseen iloita työstä, pitääkseen sitä hauskana ja ollakseen iloinen kotona työpäivän jälkeen, niin on enemmänkin luuseri, vähän outolintu, vähän jopa… laiska…

Onneksi oli rekrytoinnista kokemusta

No mutta, hyppäsin silti rohkeasti tähän prosessiin, jossa onneksi olin omasta tahdostani (vaikka olikin ”vähän” pakko), mutta jossa olin ollut liian monta vuotta sitten. Mutta kokemusta minulla oli pöydän siltä puolelta, jossa pohditaan niitä erilaisia hölmöjä kysymyksiä, joiden avulla hakijoista yritetään saada esille, ovatko he kovia tekemään töitä, oma-aloitteisia, innostuneita, kiinnostuneita juuri meidän firmasta ja motivoituneita työskentelemään kovin siitä huolimatta, mitä tehtävästä maksetaan, vaikka ihan ilmaiseksikin. Yritin muistella näitä haastattelutilanteita ja neuvoin itseäni, että työhönhakutilanteessa:

  1. Älä kysy, onko töihin pakko tulla aina siihen aikaan, kun työt alkaa.
  2. Älä kerro, että olet valmis tekemään töitä vain yhdessä yksikössä viidestätoista, koska se on kotiasi lähinnä.
  3. Työmotivaatiosta ei välttämättä kerro se, että sanot hakevasi kyseistä tehtävää sen vuoksi, että se on päivätyö. Yritä keksiä jotain muuta, vaikka se olisi vale.
  4. Kun sinulta kysytään todistuksia, onhan ne sinulla mukana, ettet vastaa, etteivät ne mahtuneet tähän iltalaukun kokoiseen käsilaukkuun.
  5. Huolehdithan, että rekrytoivan osapuolen ei tarvitse soittaa sinulle ja muistuttaa, että haastatteluaika tosiaan oli jo tänään. Hän tuskin aikoo soitella joka aamu sinulle, että muistat tulla töihin.

Ja nämä yllä olevat tapaukset ovat muuten ihan elävästä elämästä eivät mielikuvitukseni tuotteita.

Innokkaasti lähdin kahlaamaan Mollin (www.mol.fi) sivuja ja etsimään itselleni unelmaduunia Pohjois-Karjalan vaarojen juurelta. Päälle en jaksaisi kiivetä ja tuskin siellä osaisin mitään tuottavaakaan tehdä.

 

Yli 500 vapaata työpaikkaa, no siinähän on mistä valita. Täällä Varsinais-Suomessa asuessa on tottunut vähän lyhyempiin välimatkoihin, ja jos töitä hakee Varsinais-Suomen alueelta, niin paikka yleensä on ihan nopeahkon automatkan päässä. Karjalan kunnaiden työpaikkoja selatessani ja parin kunnan sijainnin guukletettuani, minulle selvisi, että maakunnissa on nyt vähän eroa tuossa koossa. Pohjois-Karjala onkin kaksinkertainen neliökilometreiltään kuin tämä varsinainen Suomi. Ihan minne tahansa päivittäin ei siis realistisesti ajatellen pysty ajelemaan. 

Toinen asia oli se, että niitä työpaikkoja tosiaan oli, mutta suuhygienistejä ei kukaan hakenut. Tosin en varmaan olisi ollut kovinkaan toivottava hakija, koska olen asettumassa kulmille vain puoleksi vuodeksi. Ei mitään valtavaa sitoutumista havaittavissa. Mutta muutoin, voi että, miten mielenkiintoisia työpaikkoja onkaan olemassa! Jäin ihan mykistyneenä selailemaan ilmoituksia, voisikohan päästä sellaisiin duuneihin, ihan eri alalle? Mieheni oli hieman skeptinen koskien osaamistani suojelubiologin tai talousjohtajan tehtäviin, tällä kertaa päädyin kuuntelemaan häntä. Mutta voi että, ihmiset tekee mielenkiintoisia juttuja.

Mitä siihen työnhakuun tarvitaan

Työpaikkoja selatessa kävi selväksi, että hakemukseni, joka minulla on, totta kai, c:asemalla tallessa, tarvitsisi hieman päivitystä. Ja hakemuksen lisäksi oli vielä se CV, Curriculum Vitae, kansankielellä: ansioluettelo. Näitä kun rustasin uusiksi, niin oli kyllä hauska muistella kaikenlaisia duuneja, mitä sitä onkaan elämänsä aikana tehnyt. Olen myynyt jäätelöä ja hampurilaisia, mankeloinut lakanoita, siivonnut terveysasemalla ja pyörittänyt Onnenpyörää supermarketissa. Mutta mieleenpainuvin homma on ollut kyllä Tequila -tyttö. Minulla oli asevyö, jossa panosten tilalla oli snapsilasit ja asekotelossa Tequilapullo. Asiakkaan huitastessa snapsin naamaansa, minun tehtävä oli huudahtaa meksikolaisittain “Aijaiaijaijaijaa!!!”, ilmeisesti Meksikossa huudetaan aina niin. En tiedä, kun en ole käynyt. Jos noloudessa mitataan, niin seuraava aste tuosta alaspäin olisi ollut merenneitona baaritiskin takana olevassa altaassa, mikä minun sukellustaidoillani toisaalta olisi ollut varmasti jonkinlainen nähtävyys.

Vaikka nämä hommat toivat kokemusta tai ainakin paransivat pokkaa, niin päätin jättää ne pois luettelosta, niitä tuskin olisi nyt arvostettu.

Koska tutkintoani vastaavia työpaikkailmoituksia ei tullut vastaan, niin laitoin avoimen hakemuksen Siun Sotelle. Kyseessä on kuntayhtymä, joka vastaa terveyspalveluiden tuottamisesta Pohjois-Karjalan maakunnassa. Ilokseni sieltä minulle vastattiin ja sain puhelinnumeroni annettua, jos vaikka sijaista tarvitsevat hammashoitoloissa. Samoin vastasi myös Terveystalo, joka hoitaa tällä hetkellä Rääkkylän ja Tohmajärven kuntien suun terveydenhuollon. Kummassakaan keskustelussa ei kyseenalaistettu valintaani palata perustyöhön, enemmänkin onniteltiin rohkeasta päätöksestä, olin siitä hieman hämmentynyt, mutta erittäin iloinen. 

Tosi innoissani olen mahdollisuudesta päästä näkemään eri organisaatioita ja niiden toimintamalleja, toivottavasti se puhelin oikeasti myös pirahtelee. Olen kummallekin firmalle luvannut tehdä kaikenlaisia hommia, töitä hakiessa (pienen pakon edessä) kun ei kannata olla kauhean nirso. Toivottavasti hammaslääkäreiltä löytyy ymmärrystä saavitolkulla, jos minut istutetaan hammashoitajan tehtäviin, lupaan ihan oikeasti parhaani yrittää!

Päähänpistosta muutoksen toteutukseen

Haluaisin pitää majataloa Korfulla. Mielikuvassani aurinko paistaa aina, joten voin hakea aamupalatarvikkeet lähitorilta, jonne pyöräilen halki viheriäiden laaksojen vilkuttaen viinitilallisille. Asiakkaat majatalossani ovat ystävällisiä, osa jo useamman kerran käyneitä, nauramme iloisesti erään herran puujalkavitseille samalla kun selvitän lentokenttäkuljetusta Kistofosoksen kanssa. Olen itse leiponut croissantit ja jauhanut kahvin, olen niin onnellinen.

Jos tuo ei jotenkin sitten satu luonnistumaan, niin varasuunnitelmana on, että minulla on kahvila, ihan täällä Suomessa. Pieni, maksimissaan istumapaikat viidelletoista, hieman rustiikkisesti sisustettu. Teen itse kaikki tarjottavat tuotteet, jotka ovat gluteenittomia, maidottomia, munattomia, suolattomia, sipulittomia, basilikattomia ja merenelävättömiä, mutta ei vegaanisia, ne ovat liian vaikeita tehdä. Ja jauhan itse sen kahvin. En ole muuten koskaan kyllä jauhanut kahvia, mutta jotenkin se kuulostaa niin ylelliseltä ja on varmasti todella paljon tavallista kahvia parempaa, varmasti.

Haaveita vain, mutta kova tarve olisi keksiä, mitä tehdä isona. Ajatuksena on, että tekeminen olisi sen verran tuottavaa, että voisi sanoa pysyvänsä elossa sen avulla, mutta myös kivaa ja rentoa. Harmillista, mutta yllä kuvattujen haaveiden yhteinen tekijä on se, että loppujen lopuksi ne eivät todennäköisesti ole mitään näistä. 

Minkälaisen muutoksen voisi oikeasti tehdä?

Mitä muuta työtä, kauttaviiva tekemistä sitä sitten voisi keksiä? Jotain muuta, kuin nyt…

Ehdotatte tietenkin sitä ilmeistä eli että tekisin sitä, mitä nytkin, mutta se ei olisi kovin jännittävää.

Tätä pohdittuamme, päätimmekin mieheni kanssa muuttaa viideksi kuukaudeksi Pohjois-Karjalaan. Moni miettii miksi, vastaus on, että siksi, eli ihan oli päähänpisto, joka vaan jostain vähemmän ymmärrettävästä syystä päätyi toteutettavaksi.

Asumme siis talven itärajalla, Kiteen kaupungissa, pienessä mökissä ja ehkäpä siellä sitten harjoittelen sitä kahvin jauhamista.

Kaikkia kiinnostaa kovasti, mitä muuta me siellä teemme, sillä kahvilan perustaminen keskelle metsää olisi jo hulluutta. Älkää huolehtiko, meille kaikki on selkeää. Mieheni on sapattivapaalla ja hän on suunnitellut samoilevansa metsissä ja tukkeja kantamalla hankkivansa kauan kaipaamansa lihakset. Täysin selvää ei ole minulle ja epäilen onko hänellekään, mihin hän niitä tukkeja kantaa, mutta se ei nyt ole tässä oleellista. Minä olen ilmoittautunut keikkalaiseksi terveyskeskuksiin ja se tulee olemaan upea opintomatka eri työyhteisöön, odotan todella innolla. Tässä päähänpistossa ei ole mitään tuottavaa, mutta kivaa ja osittain myös rentoa se tulee varmasti olemaan. Kaikkeahan ei voi saada.

Tämä blogi muuttuu siis vähän henkilökohtaisemmaksi kun jaan teille tarinaa siitä, mitä tapahtuu, kun hyppää tyhjään. Kantaako jokin vai kuuluuko vain mäjähdys. 

Toivottavasti sinä saat jutuistani hyvät perustelut jatkaa nykyisessä työssäsi tai sitten uskallusta kokeilla jotain haaveilemaasi muutosta.

Aidan takanako vihertää?

Mitä sinä olet ajatellut tehdä elämälläsi?

Joku on väittänyt, että tosi vetävillä tyypeillä, kiinnostavilla ihmisillä, on aina monta hommaa menossa yhtäaikaa ja he toteuttavat unelmiaan minkä kerkeävät. Enpä tiedä siitä, mutta eikö sinun kuitenkin pitäisi nyt nousta sieltä toimistopöydän takaa ja lähteä toteuttamaan unelmiasi ennen kuin on liian myöhäistä, elämä on lyhyt.

Elämä siinä toisessa työssä, kaupungissa, maassa tuntuu niin paljon kiinnostavammalta kuin nykyisessä tylsässä ja tasaisessa, eikö? Joka päivä samat tyhjänpäiväiset työtehtävät ja idiootteja ympärillä, kaikki on tasaista ja asettunut uomiinsa, tosi tylsää, eikö?

Me unelmoimme muutoksesta ja erilaisesta elämästä, jokainen meistä, toiset enemmän ja toiset vähemmän. Unelmoidaan myös erilaisesta työelämästä. Vai voitko väittää, että et olisi koskaan tokaissut: “voi vitsi, miten olisi hienoa, jos…”

Muistan, miten entisten kollegojeni kanssa mietittiin usein, mitä muuta, kuin esimiestyötä voisi tehdä. Unelmoitiin hetkestä, kun työpaikalle ei tarvitsisi tulla, vaan olisi oman onnensa seppä. Se hetki, kun voisi soittaa töihin ja sanoa: “En tule tänään töihin, enkä huomenna, enkä enää ikinä!”

Yhteisenä tekijänä unelmissa oli seuraavat tehtäville asetetut kriteerit:

  • aivoille lepoa
  • ei tarvitse selittää asioita kenellekään
  • ei tarvitse tavata ihmisiä, jos ei halua
  • tehtävien suorittaminen ei vaadi ajattelua
  • välillä voisi vain istua ja tuijottaa horisonttiin
  • rahaa olisi paljon

Ihan konkreettisia vaihtoehtojakin nykyiselle esimiestehtävälle oli mietitty, tässä ehkä mieleen painuneimmat:

  • salaatinkasvattaja (omiin tarpeisiin)
  • vivun kääntäjä (tästä en osaa sanoa enempää, mistä vivusta on kyse)
  • askartelija (omiin ja tuttavien tarpeisiin)
  • shamaani
  • lammaspaimen (Australiassa)

Edellä mainituissa ammateissa rahan suunnaton määrä ei ehkä ole täysin taattu, enkä ole varma aivojen levostakaan, sillä ainakaan lammaspaimenen homma ei ihan heti tavalliselta terveydenhuollon hallintohiireltä onnistu, uskallan väittää.

Ajatus tällaisista muutoksista on lisäksi usein hitusen liian aurinkoinen. Jos nyt esimerkiksi kuvitellaan, että askartelisi kaiket päivät omiin tarpeisiinsa, niin kuinka kauan oikeasti ideoita ja viitsimistä riittäisi enää sen jälkeen, kun koti näyttää Martha Stewartin sisustamalta. Tai jos minä askartelisin, niin kuva kertokoon. (Se on tulppaani)

On huomattavissa, että sosiaalinen media ruokkii tätä ajatusta, että muilla olisi asiat aina paremmin. Jos opiskelutoverisi Instagram-tilillä on kuvia reppureissuilta Aasiasta tai joulujuhlista Italiassa tai kun naapurisi Facebookissa on kuvia toinen toistaan onnellisemmista perheillallisista, niin totuus voi olla täysin toinen. Olet aivan turhaan kateellinen. Työasioissa somehypetystä hoitaa sitten LinkedIn. Sinänsä ihan hyvä kanava, mutta kyllä siellä olevilla ihmisillä on huippuduunit, mahtavat työkaveri, nappiin menneet työhaastattelut ja työntekijöitä huomioivat työnantajat. Kukaan ei tuo esille pieniä harmituksia tai kerro, että myyntitilaisuus meni aivan pieleen tai että joulubonukset jäi viime vuonna saamatta. Ei sen puoleen, ei kukaan niitä haluaisi lukeakaan. Kivempaa ajatella, miten muilla on paremmin. Itsesääli ja voivottelu, se on ehkä parasta.

Tästä pohdinnasta väistämättä tulee mieleen se, että mitä voisi kuitenkin tehdä ennemmin sen hyväksi, että se nykyinen tehtävä tuntuisi miellyttävältä, kuin käyttää isosti energiaa pois pääsystä haaveiluun. No kuten olen aikaisemmin sanonut, niin minä hoidin asian sillä, että lähdin pois, enkä sitä kaikille suosittele. Mutta siis jos haluaa jäädä, niin mitä voisi tehdä?

Ehkäpä..

  • Keskity positiivisiin asioihin ja löydä asioiden hauska puoli.
  • Pidä huolta sosiaalisesta verkostostasi, myös työkavereista, he ovat oikeasti ihan mukavia heppuja ja töissä voi olla myös hauskaa.
  • Pidä itsestäsi huolta. Liiku, syö ja nuku hyvin.
  • Pitäkää unelmointihetkiä porukalla töissä. Parasta tyky-toimintaa ikinä, kun voi villinä heittää ideoita ja nauraa yhdessä ja nähdä itsensä vääntämässä vipua Espanjassa.

Unelmia pitää siis ehdottomasti olla, sillä niihin liittyy ilon ja toivon tunteita ja ne auttavat jaksamaan päivittäisissä rutiineissa. Mutta huolehdi, että unelmat ovat sinun omiasi eivätkä mielikuvia muiden ihmisten elämistä. Ja unelmia on toki hyvä myös tavoitella ja välillä muuttaakin elämänsä suuntaa. Jos esimerkiksi oikeasti, todella haluat olla shamaani ja näet sen järkeväksi ratkaisuksi, työskentele sen saavuttamiseksi pienin askelin. Kun istut kodassa karhuntalja päällä ja soitat rumpua, se voi olla elämäsi onnellisin hetki, koet saavuttaneesi jotain uutta ja voimaannuttavaa. (Tällä kuvauksella shamaanista en halua loukata. Tuo mielikuva shamaanista on henkilön, joka shamaaniksi halusi. En väitä tietäväni, miten ja minkälaisessa asussa shamaani työskentelee. Toivon, että hänellä on vapaus valita tapansa, ja hän voi halutessaan ja mahdollisesti shamaaniksi siirtyessään kääriytyä karhuntaljaan.)