Liikunta kannattaa, tavan saat valita itse

Vuonna 2017 helmikuussa Scientific American -lehdessä julkaistiin Herman Ponzerin tutkimus, jonka tuloksissa todettiin, että liikunnalla ei ole painonpudotuksessa sellaista merkitystä, mitä on ajateltu. Aktiivisesti liikkuvilla energiankulutus oli samaa luokkaa kuin vähemmän liikkuvilla, tärkeämpää on ravinto, joka suun kautta valuu alas.

Liikunta kuitenkin kannattaa

Tutkimustulokset eivät siis tarkoita sitä, että voi hyvillä mielin jäädä telkkarin ääreen makaamaan aina töiden jälkeen. Liikunta tekee hyvää ja sitä kannattaa ehdottomasti harrastaa säännöllisesti, koska sillä on paljon muita positiivisia vaikutuksia, vaikka ei paino lähtisikään humisemalla putoamaan. Liikunta tuo energiaa olemukseen, se auttaa vuorokausirytmin tasaamisessa, uni maistuu paremmin, kun käy vaikkapa iltakävelyllä. Itse olen ihan käytännössä huomannut, että jos liikkuu aktiivisesti, niin ravintokin pysyy terveellisempänä. Liikuntahetken jälkeen on aina hirvittävän urheilullinen olo, niin sitä ei halua pilata sipseillä tai burgereilla. Jos taas vaan makoilee nojatuolissa, niin ajatus menee helposti siihen suuntaa, että “mitä väliä”.

Harmillista tämän tutkimuksen tuloksissa oli se, että koska on olemassa meitä vähän laiskoja liikkujia, jotka tarvitsevat jonkinlaisen motivaation yleensäkään noustakseen ylös, niin tämän tutkimuksen myötä sekin vietiin. Ja sanon “meitä”, koska vaikka hyvinvoinnista puhun ja sitä pyrin edistämään, niin en ole mikään erityisen innokas urheilija, varsinkaan talviaikaan.

Kun olen luennoillani maininnut tästä tutkimuksesta, olen nähnyt kuulijoiden katseissa helpotuksen ja onnen tunteita. Mietin pitkään, että mitenkähän tämä ymmärrettiin? Joten pidin kahdenkeskisen keskustelun itseni kanssa ja koin herätyksen. Minä sanoin: “Liikunta yksin ei riitä painonpudotukseen, vaan se pitää yhdistää ruokavaliomuutokseen”. Silloin kausiliikkujan aivoni ottivat tästä vastaan viestin: “Sinun ei tarvitse enää liikkua, kunhan syöt”. Hämmentävää. Ymmärsin sen ilon, mitä sain aikaan kuuntelijoissani ja itsessäni. On mietittävä uusia tapoja ilmaista tämä.

Ja niin, mikä on kausiliikkuja? Se on ihmistyyppi, joka noin kerran kuukaudessa, talvella saattaa olla pitempi lepokausi, saa inspiraation lähteä 15 kilometrin kävelylle, pyöräillä kylmiltään Turusta Naantaliin joka ehkä noin 30 kilometriä tai sitten osallistua BodyPump -tunnille ensimmäistä kertaa koskaan. Urakan jälkeen saunaan, lounaaksi mozzarella-broilerisalaatti siemensekoituksella sekä oliiviöljyllä ja tietenkin Instagram- ja Facebook-päivitykset.

Seuraavana päivänä pakarat on järjettömässä klimpissä, kädet eivät toimi kunnolla ja yleistunne on kuin tekisi hiljaista kuolemaa. Ei vain voi enää liikkua, se sattuu, sattuu paljon. Henkilö asettuu sohvalle ja jää siihen taas kuukaudeksi, kunnes naftaliinissa olevat rullaluistimet kutsuvat.

No en tiedä tunnistaako kukaan muu itseään, minä nostan käden, kerran kuukaudessa olen omasta mielestäni lähes fitnessurheilija. Onneksi meillä on koira, joka on vietävä ulos päivittäin, joten liikuttua tulee vähän väkisin.

Tavan liikkua saat valita itse

Jos tunnistit itsesi kausiliikkujaksi, niin ei siinä sitten mitään, ole ihan rauhassa tuollainen toisaikainen, mutta olisi kyllä hienoa, että jonkinlaista liikuntaa harrastaisit päivittäin. Ja ei sen tosiaan tarvitse olla kummallista, nauti siitä arkiliikunnasta. Vanhat neuvot kunniaan:

  • Jätä auto vähän kauemmaksi parkkiin ja kävele loput pari kilometriä töihin.
  • Käytä portaita. Vaikka hissillä ajelu on myös liike, niin ei kovin fiksua. Paremmin jaksaa, kun käyttää ihan omaa lihasvoimaa.
  • Jos kauppaan ei ole kuin pari-kolme kilometriä, niin heitä reppu selkään ja kävele tai mene pyörällä.
  • Pihatyöt ja siivoaminenkin on liikuntaa. Ja juu, seksikin.
  • Kiipeile lasten kanssa leikkipuistossa

Paras tilanne olisi, jos löytäisit säännöllisen liikuntaharrastuksen. Minulla oli yksi, kävin pelaamassa tennistä kerran viikossa. Tennis oli laji, jota olin haaveillut pelaavani ihan lapsesta saakka, mutta aikaisemmin ei siihen ollut mahdollisuuksia. Nyt aikuisena aloitin alkeisryhmästä ja opin ihan kelvolliseksi pallottelijaksi ja olin siitä aivan innoissani. Se myös pakotti minut pois työstä tai työn ajattelusta, mikä oli kyllä melko naurettava motivaatio käydä tunneilla. Epäonnistuin tosin tämän harrastuksen ylläpitämisessä, sitä harmittelen, mutta nyt olen herättämässä sitä uudelleen henkiin. Ihan älyttömän kivaa se on.

Työ esti minulla siis lopulta säännöllisen liikunnan, tai ei siis oikeasti, vaan ihan itse päästin työn valtaamaan ison osan elämästäni. Oikeasti on kuitenkin yksi asia on, joka pitää minut pois liikunnan parista ja se on eteläisen Suomen loskainen talvi. Nyt kun tätä kirjoittelen ja katson ulos, räntämöhnää lentää vaakatasossa. Voin kuvitella, miten siihen uppoaa nilkkoja myöten, jalat kastuvat, naama jäätyy ja koko kropan joutuu jännittämään epäluonnolliseen asentoon, jotta pysyisi pystyssä. En löydä mistään minkäänlaista syytä lähteä tuonne, paitsi se koira. Mutta minun onnekseni se onkin sellainen kaveri, että jos vettä sataa, niin se ei postilaatikkoa kauemmaksi lähde.

Mietitäänpäs. Voisihan sitä käydä kuntosalilla, mutta ne on ällöjä. Tai sitten jumpissa, mutta ne on ällöjä. Eräässä julkaisussa oli kerran ohje, että ei tarvitse lähteä mihinkään salille, voi myös jumpata kotona. Neuvo on mitä mainioin, mutta en kyllä yhtään ymmärrä minkälaisen itsekontrollin tuon ohjeen laatija omasi. Minä en taida kommentoida sitä sen enempää.

Jos siis et ole innokas ja aktiivinen urheilija ja liikunta kaikissa eri muodoissaan ei ole sinulle se ensisijainen mielihyvän tuottaja, niin älä stressaa. Pidä kuitenkin itsestäsi sen verran paljon, että näet merkitykselliseksi huolehtia itsestäsi. Lisää liikuntaa pikkuhiljaa, juurikin sinne arkeen. Sen avulla jaksat paremmin työssä ja kotona.

Lue lisää aiheesta:

http://www.ukkinstituutti.fi/tietoa_terveysliikunnasta/liikkumaan