Kokeilukulttuurilla kohti muutoksia

Muutimme viime syksynä omakotitaloon. Etsiessämme asuttavaa tönöä, tiukan tarkastelun alla oli piha, jonka piti olla kaunis, helppohoitoinen, vähän kasvillisuutta, mutta kuitenkin kauniita kasveja, ei asfalttia, mutta kuitenkin ryhdikäs eikä mikään mökkitie, metsämaata, kalliota… No siis yksinkertaisuudessaan pihan siis tulisi näyttää kasvitieteellisen puutarhan etupihalta, mutta hoitaa itse itsensä. Ihan ei sitten sellaista tullut vastaan ja hyväksyin, että meillä nyt on jonkinlainen etupiha nurmikkoineen.

Sitten tapahtui väistämätön eli kevät saapui, vaikkakin hitaammin, mitä itse olisin suonut, jos saa ihan vähän valittaa. Ja kevään myötä, mistä minä itseni sitten löysin; siirtelen hullun tavalla puskia paikasta toiseen, käyn Bauhausin puutarhamyymälässä vähän väliä ja kaikenlaisia purkkeja ilmestyy pihamaalle ja niissä kasvaa jotakin. Juu, aivan tarkkaan en pysty kertomaan, kun en tunnista kuin voikukan, ja niitä ei tarvitse erikseen istutella. Nämä kukkaset on valittu ihan ulkonäön perusteella ja nyt opettelen pitämään ne hengissä. Kokeilukulttuuri, kyllä,  olen tuonut sen myös kotiin.

Moni minut tunteva pyörittelee päätänsä, sillä tunnetusti en saa kaktuksiakaan pysymään hengissä. Mutta minä olen elementissäni, sillä tässä pihaprojektissa esiintyy monia samanlaisia asioita, joihin törmään töissä:

  1. Ei sen voi vaan antaa olla noin. Jollakin tavalla sen täytyy olla toimivampi, enemmän meidän näköinen. MUUTOKSEN TARVE
  2. Tieto on siitä, minkälaista halutaan. SUUNNITTELU
  3. Ei kuitenkaan käsitystä siitä, miten haluttu tavoite saavutetaan, joten tehdään sitä, mikä maalaisjärjellä ajatellen voisi toimia. KOKEILU
  4. Havaitaan, että kaikki puskat eivät viihdy samanlaisissa olosuhteissa. OPPI JA UUDELLEEN KOKEILU
  5. Osa kokeiluista onnistuu ja mullan alta puskee versoja. ONNISTUMINEN, TOIMINTA JATKOON

Tässä siis käytännössä LEAN-filosofian PDSA (Plan Do Study Act), jolla tyylillä toimintamallimuutoksia on vietävä eteenpäin.

 

Ja tämä tulee sitten erottaa perehdyttämisestä jo olemassa oleviin tehtäviin, jossa toimintamalli on jo hyväksi havaittu ja toiminnassa. Silloin mennään sillä eikä tarvitse kokeilla mitään uusia kikkoja, tai ainakaan heti, sillä onhan sitä toki aina jotain kehitettävää.

Mutta siis kokeilukulttuuri, tuo nuorten ja menevien startuppien julki tuoma yli-innostuneisuus. Julkisella puolella on totuttu siihen, että kun saadaan idea tehdä jokin toiminto eri tavoin, prosessi eteneen seuraavasti:

  • kerrotaan esimiehelle
  • esimies vie asian johtoryhmään
  • perustetaan työryhmä, johon kuuluu kaikkia muita, kuin asian tuntevia
  • työryhmä kokoontuu kahden viikon välein kahdeksi tunniksi
  • kokoontuessaan työryhmä käy läpi asian ja miettii, mitä laskelmia ja taulukoita sekä prosessikaavioita asiasta tulee kuvata
  • jokainen jäsen saa yhden laskelman tai kaavion työstettäväkseen
  • tätä jatketaan, kunnes kaikki taulukot on valmiina
  • laskelmat viedään johtoryhmälle, joka esittää asian ylemmälle johtoryhmälle, joka esittää asian lautakunnalle
  • Ja kyllä, tässä saattaa mennä jopa kaksi vuotta, jolloin asia on jo vanhentunut. Mutta ei se mitään, kun se olisi maksanut kuitenkin niin paljon, että sen tuomia säästöjä ei nyt kannata tässä tilanteessa ajatella, vaan jatketaan samalla linjalla

Mutta seinät ovat julkisellakin puolella vähän heilumassa, vaikka kokeilukulttuuri tuntuukin olevan yhä jotain todella scifiä. Siitä huolimatta, että sinä kerrot henkilökunnalle tämän uuden toimintamallin olevan ilman tarkkaa ohjeistusta ja että nyt tehdään näin ja katsotaan, mitä sitten tapahtuu, he ovat aivan kuutamolla. Koko organisaatio on tottunut siihen, että muutosta suunnitellaan aina vuosia ja kun uusi toimintamalli tulee käyttöön, siihen tulisi olla koulutustilaisuudet auditorioissa ja sitten se on käytössä seuraavat 20 vuotta. Ei löydy halukkuutta tai kykyä (koska se ei aikaisemmin ole ollut sallittua) testailuun, oman osaamisensa ja mielipiteidensä esille tuomiseen (paitsi kaikkea vastaan) tai oma-aloitteiseen eteenpäin kehittämiseen. Oma-aloitteisuutta löytyy siis kyllä siihen, että kelkka kääntyisi takaisin ja palattaisiin turvalliseen ja tuttuun malliin, jonka osaa vaikka unissaan.

Muutokset työssä aiheuttavat stressiä. Jos joutuu toimimaan uudella tavalla ilman tarkkoja ohjeita, se saattaa aiheuttaa tunnetta, että on menettämässä työnsä hallinnan. Lisäksi kun työssä on muutoinkin kiire, niin uusien juttujen opettelu tuo omat mausteensa jaksamiselle.

Mutta muutos on välttämätön. Terveydenhuollossa ei voida toimia samalla tavoin, kuin tähän asti on toimittu, jonot ja hoitoon pääsyn laillinen pituus vain paukkuvat. Muutosta tulisi viedä yhdessä eteenpäin, kokeilla rohkeasti uusia juttuja. Etene kuitenkin tuntosarvet ojossa ja pyri tunnistamaan työntekijöille haastavat tilanteet. Keskustele avoimesti ja luo sellainen ilmapiiri, että henkilökunnan on helppo kertoa ideoitaan ja mielipiteitään. Lähde herkästi tarjoamaan tukea työterveyden kanssa tai työnohjauksella, ryhmätyönohjaus voi saada ihmeitä aikaan.

Tärkeintä on, että et luovuta. Otetaan tämä haaste yhdessä vastaan ja kokeillaan, opitaan ja kokeillaan uudestaan, moni huomaa, että uusi työskentelytapa voi oikeasti tuoda myös mielekkyyttä työhön ja onnistumisen iloa.

 

Aidan takanako vihertää?

Mitä sinä olet ajatellut tehdä elämälläsi?

Joku on väittänyt, että tosi vetävillä tyypeillä, kiinnostavilla ihmisillä, on aina monta hommaa menossa yhtäaikaa ja he toteuttavat unelmiaan minkä kerkeävät. Enpä tiedä siitä, mutta eikö sinun kuitenkin pitäisi nyt nousta sieltä toimistopöydän takaa ja lähteä toteuttamaan unelmiasi ennen kuin on liian myöhäistä, elämä on lyhyt.

Elämä siinä toisessa työssä, kaupungissa, maassa tuntuu niin paljon kiinnostavammalta kuin nykyisessä tylsässä ja tasaisessa, eikö? Joka päivä samat tyhjänpäiväiset työtehtävät ja idiootteja ympärillä, kaikki on tasaista ja asettunut uomiinsa, tosi tylsää, eikö?

Me unelmoimme muutoksesta ja erilaisesta elämästä, jokainen meistä, toiset enemmän ja toiset vähemmän. Unelmoidaan myös erilaisesta työelämästä. Vai voitko väittää, että et olisi koskaan tokaissut: “voi vitsi, miten olisi hienoa, jos…”

Muistan, miten entisten kollegojeni kanssa mietittiin usein, mitä muuta, kuin esimiestyötä voisi tehdä. Unelmoitiin hetkestä, kun työpaikalle ei tarvitsisi tulla, vaan olisi oman onnensa seppä. Se hetki, kun voisi soittaa töihin ja sanoa: “En tule tänään töihin, enkä huomenna, enkä enää ikinä!”

Yhteisenä tekijänä unelmissa oli seuraavat tehtäville asetetut kriteerit:

  • aivoille lepoa
  • ei tarvitse selittää asioita kenellekään
  • ei tarvitse tavata ihmisiä, jos ei halua
  • tehtävien suorittaminen ei vaadi ajattelua
  • välillä voisi vain istua ja tuijottaa horisonttiin
  • rahaa olisi paljon

Ihan konkreettisia vaihtoehtojakin nykyiselle esimiestehtävälle oli mietitty, tässä ehkä mieleen painuneimmat:

  • salaatinkasvattaja (omiin tarpeisiin)
  • vivun kääntäjä (tästä en osaa sanoa enempää, mistä vivusta on kyse)
  • askartelija (omiin ja tuttavien tarpeisiin)
  • shamaani
  • lammaspaimen (Australiassa)

Edellä mainituissa ammateissa rahan suunnaton määrä ei ehkä ole täysin taattu, enkä ole varma aivojen levostakaan, sillä ainakaan lammaspaimenen homma ei ihan heti tavalliselta terveydenhuollon hallintohiireltä onnistu, uskallan väittää.

Ajatus tällaisista muutoksista on lisäksi usein hitusen liian aurinkoinen. Jos nyt esimerkiksi kuvitellaan, että askartelisi kaiket päivät omiin tarpeisiinsa, niin kuinka kauan oikeasti ideoita ja viitsimistä riittäisi enää sen jälkeen, kun koti näyttää Martha Stewartin sisustamalta. Tai jos minä askartelisin, niin kuva kertokoon. (Se on tulppaani)

On huomattavissa, että sosiaalinen media ruokkii tätä ajatusta, että muilla olisi asiat aina paremmin. Jos opiskelutoverisi Instagram-tilillä on kuvia reppureissuilta Aasiasta tai joulujuhlista Italiassa tai kun naapurisi Facebookissa on kuvia toinen toistaan onnellisemmista perheillallisista, niin totuus voi olla täysin toinen. Olet aivan turhaan kateellinen. Työasioissa somehypetystä hoitaa sitten LinkedIn. Sinänsä ihan hyvä kanava, mutta kyllä siellä olevilla ihmisillä on huippuduunit, mahtavat työkaveri, nappiin menneet työhaastattelut ja työntekijöitä huomioivat työnantajat. Kukaan ei tuo esille pieniä harmituksia tai kerro, että myyntitilaisuus meni aivan pieleen tai että joulubonukset jäi viime vuonna saamatta. Ei sen puoleen, ei kukaan niitä haluaisi lukeakaan. Kivempaa ajatella, miten muilla on paremmin. Itsesääli ja voivottelu, se on ehkä parasta.

Tästä pohdinnasta väistämättä tulee mieleen se, että mitä voisi kuitenkin tehdä ennemmin sen hyväksi, että se nykyinen tehtävä tuntuisi miellyttävältä, kuin käyttää isosti energiaa pois pääsystä haaveiluun. No kuten olen aikaisemmin sanonut, niin minä hoidin asian sillä, että lähdin pois, enkä sitä kaikille suosittele. Mutta siis jos haluaa jäädä, niin mitä voisi tehdä?

Ehkäpä..

  • Keskity positiivisiin asioihin ja löydä asioiden hauska puoli.
  • Pidä huolta sosiaalisesta verkostostasi, myös työkavereista, he ovat oikeasti ihan mukavia heppuja ja töissä voi olla myös hauskaa.
  • Pidä itsestäsi huolta. Liiku, syö ja nuku hyvin.
  • Pitäkää unelmointihetkiä porukalla töissä. Parasta tyky-toimintaa ikinä, kun voi villinä heittää ideoita ja nauraa yhdessä ja nähdä itsensä vääntämässä vipua Espanjassa.

Unelmia pitää siis ehdottomasti olla, sillä niihin liittyy ilon ja toivon tunteita ja ne auttavat jaksamaan päivittäisissä rutiineissa. Mutta huolehdi, että unelmat ovat sinun omiasi eivätkä mielikuvia muiden ihmisten elämistä. Ja unelmia on toki hyvä myös tavoitella ja välillä muuttaakin elämänsä suuntaa. Jos esimerkiksi oikeasti, todella haluat olla shamaani ja näet sen järkeväksi ratkaisuksi, työskentele sen saavuttamiseksi pienin askelin. Kun istut kodassa karhuntalja päällä ja soitat rumpua, se voi olla elämäsi onnellisin hetki, koet saavuttaneesi jotain uutta ja voimaannuttavaa. (Tällä kuvauksella shamaanista en halua loukata. Tuo mielikuva shamaanista on henkilön, joka shamaaniksi halusi. En väitä tietäväni, miten ja minkälaisessa asussa shamaani työskentelee. Toivon, että hänellä on vapaus valita tapansa, ja hän voi halutessaan ja mahdollisesti shamaaniksi siirtyessään kääriytyä karhuntaljaan.)