Työnohjaus, täyttä huuhaatako?

Kyllä aikuisen ihmisen nyt pitää ihan itse pärjätä ja hoitaa hommansa, kun on ne kerran aloittanutkin. Ihan naurettavaa lähteä keskustelemaan jonkun tuiki tuntemattoman tyypin kanssa omista työskentelymetodeista. Ajan voi käyttää kyllä huomattavasti järkevämminkin.

Tämä oli ajatukseni työnohjauksesta. Työnantajani tarjosi tätä mahdollisuutta ja työterveyshuollosta ehdotettiin käyntejä, mutta minä pärjäsin mielestäni paljon paremmin ilman, että käyn vinkumassa nahkasohvalla aikani riittämättömyyttä. Sinnehän sitä aikaa olisi taas hukkunut tuntitolkulla ja rahoja olisi käytetty ihan turhaan! Taas.

Yrittäjänä huomasin melko pian olevani ajautumassa samanlaiseen tilanteeseen kuin työssäni eli täytin jokaisen mahdollisen hetken erilaisilla tehtävillä, nappasin kiinni kaikenlaisista projekteista ja mahdollisuuksista, sillä pitihän minun saada tuloja. Ei siis ihan mennyt niin kuin olin suunnitellut..

Mutta universumi se on kyllä aika veikeä ja kuinkas sitten kävikään… Ammattiliitolta tuli postia, jossa tarjottiin ryhmätyönohjausta yrittäjille ja maksutta. Mietin hetken ja toisenkin, tuli muistutusviesti ja hyppäsin rohkeasti tasahypyn ja ilmoittauduin. Tunsin olevani niiiiiiiiin mukavuusalueeni ulkopuolella, mutta totta se on, että eihän muutoin koe ja opi uutta.

Odottavin mielin junalla matkustin, etsin oikean paikan ja nousin hissillä ylös samalla miettien, mitenkähän ohjaus ryhmässä toimii. Työnohjaaja ilmoitti aluksi, että hän ei ole mikään toiminnallisten harjoitusten ystävä, joten niitä ei tehdä paljon. En siitä osannut olla hyvilläni enkä pahoillani, koska en tiennyt mitä ne toiminnalliset harjoitukset ovat. Mutta ei aikaakaan, kun minulle ilmaantui hetki kokea sellainen, sillä hän yllätti meidät kaikki kertomalla, että tapaamisen aluksi kuitenkin teemme yhden.

Ja siinä se oli, jälleen hetki, jolloin olin niin kaukana mukavuusalueeltani, että koko boksia ei näkynyt edes kiikareilla.

“Kävelkää metsässä ja aistikaa metsän tuoksut ja äänet” En mitenkään pystynyt. Minulta puuttuu kyky kuvitella metsä Pasilan betonilähiössä sijaitsevaan kokoustilaan.

“Siirtykää kaupunkiin, aistikaa sen tuoksut ja äänet.”  No nyt olisi sijainti ollut ihanteellinen, mutta siinä ympyrää kävellessäni ajattelin vain, että olen ainoa, jolla on villasukat.

“Kun kohtaatte, nyökätkää kevyesti toisillenne.” No nyt oli selkeä tehtävä, mutta tunsin itseni idiootiksi.

Ja tämä jatkui: “Kun kohtaatte toisenne, koskettakaa polvella, laittakaa jalkapohjat vastakkain, laittakaa pikkurillit vastakkain…” Erilaisia, mitä ihmeellisimpiä tervehdyksiä, mitä ei normaalielämässä tehdä. Ei tällaista ole.

Ja lopuksi: “Kun kohtaatte toisenne, keskustelkaa briljantiksi.” Siis täh? Piti keskustella jollain itse keksimällä kielellä. Siinä minä pyörin niissä villasukissani ja mutisin jotain “sgjalk sjmrlet klosnjgpok jhnsyyuk khsoolksujt”. Se on briljantin kieltä ja tarkoittaa: onneksi näitä toiminnallisia harjoituksia ei ole suuressa määrin, sillä en ymmärrä, miten tämä auttaa minua selviämään työssäni.

Omassa parisuhteessani olen saanut kuulla usein, että olen mustavalkoinen eli asia on joko näin tai noin, ei mitään siltä väliltä. Ja niin taidan olla, mutta myönnän tässä kohtaa ylpeänä olevani mustavalkoinen. Kyllä asioilla pitää olla jokin tarkoitus. Olin iloinen, että tapaaminen oli maksuton.

Alkujärkytyksestä selvittyäni, koin kuitenkin, että illanvietosta oli hyötyäkin. Ryhmäläiset olivat avoimia ja mielipiteitä heitettiin rohkeasti ilmaan ja niitä peilattiin joka suuntaan. Ensimmäisen kerran aiheena olivat henkilökohtaiset arvot ja sain tehtävän kautta minulle uuden työkalun, jolla voin tarkkailla jatkossakin omaa toimintaani. Se oli oikeasti hyvin mielenkiintoista ja avartavaa. Tehtävässä piti luetella ensin liuta itselle tärkeitä arvoja ja sitten valita niistä kuusi tärkeintä. Minun kuutoseni olivat:

Rehellisyys

Luottamus

Perhe

Luonto

Rauha

Ystävät

Näistä muodostui seuraavanlainen kuvio:

Henkilökohtaiset arvoni

Saat vapaasti tehdä tämän saman tehtävän. Kirjaa itsellesi ylös sinulle tärkeitä arvoja, vaikka kolme-viisi minuuttia ja valitse lopuksi niistä kuusi tärkeintä. Laita valitsemasi kuusi ympyrälle. Sen jälkeen sinun tulee valita aina kahden arvon välillä, kumpi on tärkeämpi ja vetää nuoli vähemmän tärkeästä tärkeään. Lopuksi näet, mihin on tullut eniten nuolenkärkiä. Mieti, elätkö tämän mukaan.

Itselläni perhe sai eniten nuolenpäitä, mutta jos tarkemmin ajattelen, niin valitettavasti perheen edelle menee välillä työ. Pidän siis perhettäni tärkeänä, mutta oikeassa elämässä jostakin syystä siitä on helppoa nipistää, jos tarvitsen tilaa johonkin muuhun. Lisäksi kuviossa mielenkiintoista oli se, että koen luonnon olevan minulle erittäin tärkeä, mutta tässä vastakkainasettelussa se ei saanut yhtään nuolenkärkeä. Järkyttävää, maailman vedet täyttyvät muovista vain pelkästään minun ajatusteni voimasta. Mutta ei hätää, kun on rauhaa ja luottamusta.

Muistelin, vähemmän kaiholla, kun olen ollut työtehtävissä, joissa olen joutunut työskentelemään välillä omien arvojeni vastaisesti, se on melkoisen kuluttavaa. Niin silloin, kun elää omaa elämääkin osin arvojen vastaisesti, se on täyttä hulluutta. Siihen ei voi vaikuttaa kukaan muu kuin ihan itse vain. Nyt vain järki käteen, työtä pitää vähän suunnitella.

Työnohjauksen tapaamisia on vielä seitsemän jäljellä. Alkujärkytyksestä huolimatta, odotan kuitenkin innolla lisää työkaluja oman tilanteeni kuvaamiseen. Eniten kuitenkin odotan keskustelua kyseisessä ryhmässä, on todennäköisesti hedelmällisempää, kun asioita pohditaan monelta eri kannalta ja yli ammattirajojen. Toiminnallisten harjoitusten aikana minulla varmaan on kuitenkin  harmittavasti umpisuolen tulehdus.

Sinä ihana ammattitaitoinen esimies. Jos koet tarvetta työnohjaukselle tai joku läheltäsi ehdottaa sellaista, suosittelen hyppäämään mukaan. Oma mieltymyksesi sitten on menetkö yksin vai ryhmässä, mutta uskon, että se aika ei kuitenkaan ole hukkaan heitettyä. Mikä tahansa apu on aina tervetullutta, jotta pysyt iloisena työssä ja nautit siitä, mitä teet. Ja jos vielä nautit toiminnallisista harjoitteista, niin sinne vaan, minäkin opin uuden kielen, hsklkjsljojjasj gluklog!!

Liikunta kannattaa, tavan saat valita itse

Vuonna 2017 helmikuussa Scientific American -lehdessä julkaistiin Herman Ponzerin tutkimus, jonka tuloksissa todettiin, että liikunnalla ei ole painonpudotuksessa sellaista merkitystä, mitä on ajateltu. Aktiivisesti liikkuvilla energiankulutus oli samaa luokkaa kuin vähemmän liikkuvilla, tärkeämpää on ravinto, joka suun kautta valuu alas.

Liikunta kuitenkin kannattaa

Tutkimustulokset eivät siis tarkoita sitä, että voi hyvillä mielin jäädä telkkarin ääreen makaamaan aina töiden jälkeen. Liikunta tekee hyvää ja sitä kannattaa ehdottomasti harrastaa säännöllisesti, koska sillä on paljon muita positiivisia vaikutuksia, vaikka ei paino lähtisikään humisemalla putoamaan. Liikunta tuo energiaa olemukseen, se auttaa vuorokausirytmin tasaamisessa, uni maistuu paremmin, kun käy vaikkapa iltakävelyllä. Itse olen ihan käytännössä huomannut, että jos liikkuu aktiivisesti, niin ravintokin pysyy terveellisempänä. Liikuntahetken jälkeen on aina hirvittävän urheilullinen olo, niin sitä ei halua pilata sipseillä tai burgereilla. Jos taas vaan makoilee nojatuolissa, niin ajatus menee helposti siihen suuntaa, että “mitä väliä”.

Harmillista tämän tutkimuksen tuloksissa oli se, että koska on olemassa meitä vähän laiskoja liikkujia, jotka tarvitsevat jonkinlaisen motivaation yleensäkään noustakseen ylös, niin tämän tutkimuksen myötä sekin vietiin. Ja sanon “meitä”, koska vaikka hyvinvoinnista puhun ja sitä pyrin edistämään, niin en ole mikään erityisen innokas urheilija, varsinkaan talviaikaan.

Kun olen luennoillani maininnut tästä tutkimuksesta, olen nähnyt kuulijoiden katseissa helpotuksen ja onnen tunteita. Mietin pitkään, että mitenkähän tämä ymmärrettiin? Joten pidin kahdenkeskisen keskustelun itseni kanssa ja koin herätyksen. Minä sanoin: “Liikunta yksin ei riitä painonpudotukseen, vaan se pitää yhdistää ruokavaliomuutokseen”. Silloin kausiliikkujan aivoni ottivat tästä vastaan viestin: “Sinun ei tarvitse enää liikkua, kunhan syöt”. Hämmentävää. Ymmärsin sen ilon, mitä sain aikaan kuuntelijoissani ja itsessäni. On mietittävä uusia tapoja ilmaista tämä.

Ja niin, mikä on kausiliikkuja? Se on ihmistyyppi, joka noin kerran kuukaudessa, talvella saattaa olla pitempi lepokausi, saa inspiraation lähteä 15 kilometrin kävelylle, pyöräillä kylmiltään Turusta Naantaliin joka ehkä noin 30 kilometriä tai sitten osallistua BodyPump -tunnille ensimmäistä kertaa koskaan. Urakan jälkeen saunaan, lounaaksi mozzarella-broilerisalaatti siemensekoituksella sekä oliiviöljyllä ja tietenkin Instagram- ja Facebook-päivitykset.

Seuraavana päivänä pakarat on järjettömässä klimpissä, kädet eivät toimi kunnolla ja yleistunne on kuin tekisi hiljaista kuolemaa. Ei vain voi enää liikkua, se sattuu, sattuu paljon. Henkilö asettuu sohvalle ja jää siihen taas kuukaudeksi, kunnes naftaliinissa olevat rullaluistimet kutsuvat.

No en tiedä tunnistaako kukaan muu itseään, minä nostan käden, kerran kuukaudessa olen omasta mielestäni lähes fitnessurheilija. Onneksi meillä on koira, joka on vietävä ulos päivittäin, joten liikuttua tulee vähän väkisin.

Tavan liikkua saat valita itse

Jos tunnistit itsesi kausiliikkujaksi, niin ei siinä sitten mitään, ole ihan rauhassa tuollainen toisaikainen, mutta olisi kyllä hienoa, että jonkinlaista liikuntaa harrastaisit päivittäin. Ja ei sen tosiaan tarvitse olla kummallista, nauti siitä arkiliikunnasta. Vanhat neuvot kunniaan:

  • Jätä auto vähän kauemmaksi parkkiin ja kävele loput pari kilometriä töihin.
  • Käytä portaita. Vaikka hissillä ajelu on myös liike, niin ei kovin fiksua. Paremmin jaksaa, kun käyttää ihan omaa lihasvoimaa.
  • Jos kauppaan ei ole kuin pari-kolme kilometriä, niin heitä reppu selkään ja kävele tai mene pyörällä.
  • Pihatyöt ja siivoaminenkin on liikuntaa. Ja juu, seksikin.
  • Kiipeile lasten kanssa leikkipuistossa

Paras tilanne olisi, jos löytäisit säännöllisen liikuntaharrastuksen. Minulla oli yksi, kävin pelaamassa tennistä kerran viikossa. Tennis oli laji, jota olin haaveillut pelaavani ihan lapsesta saakka, mutta aikaisemmin ei siihen ollut mahdollisuuksia. Nyt aikuisena aloitin alkeisryhmästä ja opin ihan kelvolliseksi pallottelijaksi ja olin siitä aivan innoissani. Se myös pakotti minut pois työstä tai työn ajattelusta, mikä oli kyllä melko naurettava motivaatio käydä tunneilla. Epäonnistuin tosin tämän harrastuksen ylläpitämisessä, sitä harmittelen, mutta nyt olen herättämässä sitä uudelleen henkiin. Ihan älyttömän kivaa se on.

Työ esti minulla siis lopulta säännöllisen liikunnan, tai ei siis oikeasti, vaan ihan itse päästin työn valtaamaan ison osan elämästäni. Oikeasti on kuitenkin yksi asia on, joka pitää minut pois liikunnan parista ja se on eteläisen Suomen loskainen talvi. Nyt kun tätä kirjoittelen ja katson ulos, räntämöhnää lentää vaakatasossa. Voin kuvitella, miten siihen uppoaa nilkkoja myöten, jalat kastuvat, naama jäätyy ja koko kropan joutuu jännittämään epäluonnolliseen asentoon, jotta pysyisi pystyssä. En löydä mistään minkäänlaista syytä lähteä tuonne, paitsi se koira. Mutta minun onnekseni se onkin sellainen kaveri, että jos vettä sataa, niin se ei postilaatikkoa kauemmaksi lähde.

Mietitäänpäs. Voisihan sitä käydä kuntosalilla, mutta ne on ällöjä. Tai sitten jumpissa, mutta ne on ällöjä. Eräässä julkaisussa oli kerran ohje, että ei tarvitse lähteä mihinkään salille, voi myös jumpata kotona. Neuvo on mitä mainioin, mutta en kyllä yhtään ymmärrä minkälaisen itsekontrollin tuon ohjeen laatija omasi. Minä en taida kommentoida sitä sen enempää.

Jos siis et ole innokas ja aktiivinen urheilija ja liikunta kaikissa eri muodoissaan ei ole sinulle se ensisijainen mielihyvän tuottaja, niin älä stressaa. Pidä kuitenkin itsestäsi sen verran paljon, että näet merkitykselliseksi huolehtia itsestäsi. Lisää liikuntaa pikkuhiljaa, juurikin sinne arkeen. Sen avulla jaksat paremmin työssä ja kotona.

Lue lisää aiheesta:

http://www.ukkinstituutti.fi/tietoa_terveysliikunnasta/liikkumaan

Touhuaako stressi isäntänä vai renkinä?

 

“Pakene tai taistele” on ilmaisu, jolla esitetään ihmisen reaktiota stressaavassa tilanteessa, ja se onkin hyvin kuvaava. Sen avulla meitä pyritään muistuttamaan, että totta tosiaan me ihmisetkin olemme eläimiä ja vasta eilen kirmasimme metsissä keräilijöinä ja metsästäjinä, jokaisen meidän sisällä asuu pieni luolamies. Tällä mielikuvalla pyritään selittämään sitä, että elimistömme reagoi vielä samalla tavalla kuin kymmenen tuhatta vuotta sitten, vaikka ympäristömme on muuttunut.

Kuva Pixabay

Kun kohtaamme epämiellyttävän tilanteen tai jonkinasteisen vaaran, niin se aiheuttaa elimistössämme stressireaktion, jolla on osansa siinä, että pystymme toimimaan itselle edullisella tavalla. Elimistöön erittyy stressihormoni kortisolia ja kyky vaikkapa juosta on lähes yli-inhimillinen. Kun tilanne on ohi, voi taas jatkaa rentoa oleskelua. Yksinkertaisena esimerkkinä luolamiehen pakeneminen sapelihammastiikerin kohdatessaan, nykyihmisellä vähän laimeampaa, vaikka työhaastattelu, yksi jännittävimmistä tapahtumista ihmiselon aikana.

Kyseessä on siis normaali stressitilanne, ihan turvallinen ja tarpeellinen, jotta hommasta selviää kunnialla. Jos kyseinen olotila kuitenkin on niin sanotusti jatkuvasti päällä, homma kusee pahasti.

Elääkseen jotenkuten mukavasti ihmisen pitää tehdä töitä. Huolestuttavaa on, että liian usein kuitenkin kuulee töitä olevan niin paljon, että porukka on vähän kuutamolla, eikä oikein tiedä mihin keskittyisi. Työntekijät kärsivät siitä, että työnteko keskeytyy useasti ja vaatii nopeaa reagointia erilaisiin, äkillisesti muuttuviin tilanteisiin. Ajatukset eivät pysy kasassa. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että totta on. Kun tekemisesi keskeytyy, joudut tavallaan aloittamaan alusta useamman kerran, koska et muista mitä olit tekemässä ja se on todella kuluttavaa. Suoraan kuin elokuvasta Päiväni murmelina.

Pakeneminen töistä ei kuitenkaan ole aina vaihtoehto, joten helposti joutuu jatkuvaan taisteluun. Aina voi tiettenkin myös leikkiä kuollutta, mutta se ei kanna kyllä kovin pitkälle.

Jos olet ajautunut taistelutilanteeseen töissä, se suurin piirtein näyttää tältä:

  • Olet asettanut kaikki mahdolliset hälyttimet, jotta sinulta ei missään tilanteessa jää yksikään sähköposti, tekstiviesti tai puhelu huomaamatta
  • Sinulla on kaksi, jopa kolme puhelinta (oma, työ ja päivystys)
  • Teet tehokkaasti useampaa tehtävää yhtäaikaa. Töistä lähtiessäsi, sammuttelet 25 ohjelmaa ja yrität painaa mieleesi, mitä niillä kaikilla olit tekemässä, jotta muistat jatkaa huomenna samasta. Jonkun olet saanut valmiiksikin, mutta unohtanut lähettää sen.

Jos olet päätynyt esittämään kuollutta, se tarkoittaa sitä, että tulet töihin ennen muita, tarkistat kalentereista onko jokin muu huone kuin omasi vapaana, otat kannettavan kainaloon ja piiloudut johonkin. Nyt te ajattelette, että tuo on kyllä aika kaukaa haettua, absurdia kerrassaan. Voi olla, mutta siellä minä olin, vaan sieltäkin löydettiin, en ilmeisesti ollut uskottavasti kuollut.

Jatkuva valmiustila tarkoittaa siis pitkittynyttä stressiä. Se johtaa usein niihin epäterveellisiin elämäntapoihin, joista olen jo aikaisemminkin puhunut. Sen kaikenlaisen ei niin fiksun syömisen lisäksi mukaan hyppäävät usein myös alkoholi ja tupakointi. Minä en polta, en ole koskaan polttanut, mutta eräs entinen työkaverini aloitti tupakoinnin 45 -vuotiaana, koska se helpotti työssä oloa. Tupakoimalla sai myös ylimääräisiä taukoja. Hän poltti ja minä vedin muffinsseja, naurattaa itseänikin, kun kirjoitan tätä. Mitä mieltä sinä olet, oliko työssämme mitään järkeä, jos se sai meidät kohtelemaan itseämme tuolla tavalla?

Pysähdy, tutki itseäsi ja keskustele itsesi kanssa, tunnistatko jotain seuraavista?

Pitkittyneen stressin oireita ovat:

Fyysiset:

Päänsärky

Huimaus

Sydämentykytys

Pahoinvointi

Vatsa- ja selkävaivat

Hikoilu ja flunssakierre

Psyykkiset:

Jännittyneisyys

Ärtymys

Aggressiot,

Levottomuus

Ahdistuneisuus

Muistiongelmat

Unihäiriöt

Vaikeus tehdä päätöksiä

 

Mitä sinä sitten voisit tehdä? Työpaikalla ensiarvoisen tärkeää on toimiva suhde oman esimiehesi kanssa, se että teillä on hyvä keskusteluyhteys auttaa tarvittavien muutosten toteuttamisessa. Jos vuorovaikutus ei toimi, niin nosta asia esille. Siitä seuraavat keskustelut ja tapaamiset voivat olla todella rankkoja ja uuvuttaa lisää, mutta suosittelen sitä silti ennemmin kuin hiljaisuutta ja kiukkuista jupinaa yksikseen rappukäytävässä. Minä olen aina mieluummin vältellyt kriisejä ja ajatellut meneväni sieltä, missä aitaa ei ole lainkaan. Voin kokemuksesta sanoa, että pitemmän päälle se ei ole ollut järkevin ratkaisu.

Mutta sitten vielä lisäksi muista:

  • Pidä huolta unesta. Uneton ihminen on sekava, muistihäiriöinen, aivan kuin humalassa, mutta ei niin hauskaa. Unettomuus ei siis edistä millään tavalla stressistä toipumista.
  • Älä jätä liikkumista. Minulla oli yksi säännöllinen liikuntaharrastus, kävin pelaamassa tennistä kerran viikossa. Kun mäiski keltaista palloa ihan apinan raivolla, niin se kyllä helpotti ihmeellisesti. Tosin minä jätin tämän harrastuksen, koska olin niin kiireinen, ISO virhe!
  • Unohda se viinilasillinen iltaisin. Tosiasiassa alkoholi häiritsee unta etkä palaudu yön aikana kuten sinun pitäisi. Minäkin kuvittelin, että viini auttaa. No alkoholistia minusta ei tullut, onneksi, sen verran pahaa kaikki alkoholipitoinen on. Mutta kyllä helposti yhden lasillisen joka ilta saattoi juoda ja vedota siihen, että ranskalaisetkin tekevät niin. No, en tiedä heistä, mutta suomalaisen ei kannata.
  • Älä jätä harrastuksia. Tee jotain, mistä pidät oikein paljon, vaikka kasvattaisit orkideoja tai maalaisit ikoneja, mitä vain, mikä on tosi kivaa! Itse tykkäsin tehdä käsitöitä, vaikka tuotokset olivat täysin erilaisia, mitä ohje sanoi, mutta mukavaa se oli silti ja aina yllättävää, monet naurut sai. Jätin sen pois, koska ei muka ollut aikaa, ISO virhe!
  • Asioista puhuminen on tärkeää, mutta tee se sinulle luontevalla tavalla. Tutkimusten mukaan puhuminen ei sovi kaikille, toiset haluavat pitää asiat itsellään ja niillä, jotka puhuvat paljon ongelmistaan, on suurempi riski sairastua masennukseen. No ei tämä varmaankaan tarkoita sitä, että ei kannata lainkaan puhua, mutta jos ei ole sellainen asioiden vatvoja, niin ei sellaiseksi tarvitse tulla. On kuitenkin tärkeää kertoa pahasta olostaan jollekin.
  • Anna aikaa itsellesi, vain itsellesi. Kosmetologi, hieronta, jooga, istuminen metsässä… jotain missä saat olla vain omien ajatustesi kanssa, se tekee hyvää.

Joskus voi oikeasti hiukan kadottaa itseään eikä ehkä tunnista huolestuttavia oireita. Muistan, että minä olin levoton, ahdistunut ja ärtynyt. Mutta kerroin itselleni olevani taitava multitaskaaja, joka ei voi olla hetkeäkään tekemättä jotakin, koska sellainen minä olen. Niinpä täytin vapaa-aikanikin kaikella mahdollisella, jopa uuden kielen opiskelulla ja vaikutin valtavan tehokkaalta. Kerroin itselleni, että perheeni ei ymmärrä minua eikä anna minulle aikaa tehdä omia juttujani, kerroin itselleni, että perheeni estää minua menemästä eteenpäin, he vaativat minulta jatkuvasti jotakin, kuten esimerkiksi ruoanlaittoa, laittaisivat itse! 

Mielipuoli

Olin myös agressiivinen. Kerran hermostuin, jostakin hyvin tärkeästä asiasta, jota nyt en kyllä enää muista ja potkaisin seinää tuodakseni pointtini vahvasti esille. Seinä sattui olemaan kipsilevyä ja siinä käytävällä kun seisoin oikea jalka seinän sisällä, niin hiukan karisi se yrittämäni auktoriteetti ja tajusin oman naurettavuuteni. Yritä sinä ymmärtää itseäsi aikaisemmin.

Tosiasiassa kävin siis niin ylikierroksilla, että en osannut enää hidastaa ratasta, minun piti tehdä täysi stoppi. 

Nyt kun jonkin aikaa olen tehnyt töitä, jotka koen itselleni oikeiksi, pystyn jopa lukemaan kirjaa ja eilen istuin koko sunnuntain telkkaria tuijottaen. Kuulostaa absurdilta, mutta aikaisemmin minulla oli sata asiaa, joita minun piti tehdä samaan aikaan kun luin. Ei siis oikeasti, mutta en pystynyt keskittymään mihinkään ja loin itselleni illuusiota tehokkaasta ja aktiivisesta naisesta. Missasin monta hetkeä, jolloin olisin vain voinut olla ja nauttia ihanien ihmisten seurasta.

Katso menoasi ulkopuolelta, älä valehtele itsellesi, se on typeryyden huipentuma, ja kuuntele, mitä muut sanovat sinulle ja usko heitä myös. On upeaa, jos sinulla on työ, josta nautit, pidä huolta, että se pysyy sellaisena ja että sinä pysyt sellaisena kuin olet.